Valkoisen talon ex-turvallisuusneuvonantaja Flynn saattaa välttää vankilan

Yhdysvalloissa entinen Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Flynn saattaa välttää vankilan. Erikoissyyttäjä Robert Mueller ei oikeuden asiakirjojen mukaan suosittele vankeusrangaistusta, koska Flynn on merkittävällä tavalla auttanut käynnissä olevaa Venäjä-tutkintaa.

Flynniä on kuultu tutkinnan aikana peräti 19 kertaa. Lisäksi Mueller muistuttaa, että ex-kenraalilla on takanaan mittava ura niin armeijassa kuin julkishallinnossa.

Muellerin suosituista osattiin odottaa, sillä hän on lykännyt tuomiota tätä ennen jo neljästi tämän vuoden aikana.

–  Ottaen huomioon syytetyn merkittävän avun ja muut myöhemmin eriteltävät syyt, tuomion tulisi olla asteikon alapäästä ja sellainen, joka ei pidä sisällään vankeusrangaistusta, sanotaan Muellerin oikeudelle antamassa muistiossa.

Toimi Obaman selän takana

Flynnin asemaa oikeuden edessä heikentävät kuitenkin merkittävästi hänen aikaisemmat tekonsa. Liittovaltion poliisi FBI kuuli viime vuonna Flynniä tämän käymistä keskusteluista Venäjän Yhdysvaltain suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa.

Silloinen presidentti Barack Obama suunnitteli pakotteita Venäjälle vastatoimena sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 vaaleihin. Flynn kehotti ilman presidentin valtuutusta Venäjää olemaan reagoimatta pakoteisiin, ja sanoi uskovansa, että Trump tulee pyörtämään pakotteet noustuaan presidentiksi. Keskustelut nauhoitettiin Flynnin tietämättä.

Kuluvan vuoden maaliskuussa Flynn myönsi FBI:n kuulemisessa, että hänellä oli vaalien aikana ja vielä niiden jälkeenkin runsaan puolen miljoonan dollarin lobbaussopimus Turkin kanssa, josta hän ei ollut kertonut.

Muellerin muistiosta ei kuitenkaan selviä, mitä Flynn on tarkkaan ottaen kertonut presidentti Donald Trumpin mahdollisista yhteyksistä Venäjään vaalikampanjan aikana.