Venezuela valmistautuu Chavezin hautajaisiin

Sadattuhannet venezuelalaiset ovat jättäneet jäähyväiset edesmenneelle presidentille Hugo Chavezille. Presidentin viralliset hautajaiset järjestetään tänään.

Hautaan Chavezia ei kuitenkaan lasketa, vaan hänen ruumiinsa on vielä viikon ajan esillä. Sen jälkeen ruumis balsamoidaan ja sijoitetaan lasiarkussa pääkaupungissa Caracasissa sijaitsevalle kasarmille, joka on muutettu vallankumouksen museoksi.

Varapresidentti Nicolas Maduron mukaan Chavezin balsamoitu ruumis saatetaan myöhemmin siirtää mausoleumiin, jossa ovat jo Latinalaisen Amerikan itsenäisyyssankarin Simon Bolivarin maalliset jäännökset.

Tänään järjestettävien virallisten hautajaisten jälkeen varapresidentti Maduro vannoo väliaikaisen presidentin virkavalan.

Perustuslain mukaan presidentinvaalit on järjestettävä 30 päivän kuluessa. Vaaleissa ottavat toisistaan mittaa Maduro ja opposition kärkihahmo Henrique Capriles, joka keräsi lokakuussa järjestetyissä presidentinvaaleissa noin 45 prosenttia äänistä.

Chavez puolestaan nimesi Maduron seuraajakseen viime syksynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.