Venezuelan Guaido ei sulje pois Yhdysvaltain sotilaallisen väliintulon mahdollisuutta

Venezuelan oppositiojohtaja Juan Guaido ei suostu sulkemaan pois Yhdysvaltain sotilaallista väliintuloa yhtenä vaihtoehtona maan kriisin ratkaisemiseksi ja presidentti Nicolas Maduron suistamiseksi vallasta.

Parlamentin puhemies Guaido julistautui viime kuussa väliaikaiseksi presidentiksi, ja hänet on tunnustanut presidentiksi noin 40 maata, mukaan lukien Yhdysvallat ja useimmat EU-maat.

Guaido kertoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa tekevänsä kaiken voitavansa pelastaakseen ihmishenkiä. Hän myönsi kuitenkin, että Yhdysvaltain väliintulo on hyvin kiistanalainen kysymys.

Presidentti Maduro on kieltäytynyt ottamasta vastaan Yhdysvalloista humanitaarista apua, jota hän kutsuu "valeavuksi". Maduroa tukeva Venezuelan armeija estää avun pääsyn maahan, joten avustustarpeet ovat jumissa naapurimaa Kolumbiassa.

Guaidon mukaan jopa 300  000 ihmistä on vaarassa kuolla, jos apua ei saada maahan. Hän on kehottanut armeijaa asettumaan puolelleen ja sanonut, että armeija joutuu valitsemaan puutteenalaisen kansan ja diktaattorin välillä.

Myös Maduroa vastustava 14 Amerikan maan muodostama Liman ryhmä kehotti aiemmin tällä viikolla Venezuelan armeijaa tukemaan Guaidoa. Ryhmä kuitenkin sanoi, että sotilaallinen väliintulo ei ole vaihtoehto. Yhdysvallat ei kuulu Liman ryhmään.

Maduro syyttää Venezuelaa piinaavasta ruoka- ja lääkepulasta Yhdysvaltain asettamia pakotteita, vaikka pakotteet onkin asetettu enimmäkseen Maduron hallinnossa toimivia yksityishenkilöitä sekä kansallista öljy-yhtiötä PDVSA:ta vastaan.

Länsimaiden mielestä Maduron tammikuussa alkanut toinen presidenttikausi ei ole oikeutettu, sillä viime toukokuun presidentinvaaleja pidetään yleisesti vilpillisinä. Venezuelan talous on syöksynyt Maduron valtakaudella täydelliseen kaaokseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Sudanissa kansa riensi kaduille juhlimaan siviilihallintoa – kansanmurhasta syytetyn al-Bashirin oikeudenkäynti lykkääntyi

Moskovan lauantaiset mielenosoitukset jäivät kauas huippuluvuista – osallistujat pyrkivät kiertämään viranomaisten kiellot yhden mielenosoittajan protesteilla

Italialaissyyttäjät aloittivat tutkinnan sisäministerin estettyä siirtolaisia kuljettavan aluksen rantautumisen – syyttäjä lähetti poliisin selvittämään, kuka esti aluksen rantautumisen

Leipäänsä odottanut asiakas menetti malttinsa ja ampui tarjoilijan pariisilaisravintolassa

Hallintoa vastustavat hongkongilaiset marssivat kaatosateessa – toisaalla raikasi Kiinan kansallislaulu

Brittilehti: Vain kolmasosa briteistä kannattaa eroa Euroopan unionista ilman sopimusta

Ainakin kahdeksan kuollut hotellitulipalossa Odessassa Ukrainassa

Venezuela uhkaa aikaistaa parlamenttivaaleja – oppositio todennäköisesti boikotoisi vaaleja, vaikka tutkija uskoo sen voittoon

Grönlanti kommentoi Trumpin ostohaluja: Olemme avoimia kaupankäynnille, emme myynnille

Yhdysvaltalainen kongressiedustaja muutti mielensä ja torjui Israelin tarjouksen päästää hänet maahan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.