YK: 2010-luvusta tulossa historian kuumin vuosikymmen

Uusi lämpöennätys on menossa rikki, kun 2010-luvusta on tulossa historian kuumin vuosikymmen. Asia selviää YK:n vuosittaisessa, ilmastonmuutosta käsittelevässä arviossa.

Kuluva vuosi puolestaan on nousemassa kolmen kuumimman mitatun vuoden joukkoon. Maailman ilmatieteen järjestön mukaan lämpötilat tänä vuonna ovat olleet toistaiseksi 1,1 celsiusastetta korkeammalla kuin keskimäärin aikana ennen teollistumista.

1,5 astetta on pidetty kriittisenä rajana sään ääri-ilmiöiden dramaattiselle yleistymiselle ja tärkeiden ekosysteemien tuhoutumiselle.

Maailman ilmatieteen järjestö on todennut myös merten lämmenneen ennätystasolle, Guardian kertoo. Lisäksi merenpinnat ovat kuluneen vuoden aikana ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Pintojen korkeutta on mitattu 1950-luvulta alkaen.

YK:n arviot julkaistiin poliittisesti tärkeällä hetkellä, sillä Espanjan pääkaupungissa Madridissa alkoi eilen YK:n ilmastokokous. Se tuo yhteen päättäjiä, joiden on määrä saada aikaan sopu Pariisin ilmastosopimuksen vielä auki olevista asioista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Syyttäjä epäilee Jersey Cityn ampumavälikohtauksen motiivia antisemitistiseksi

Britannia jännittää konservatiivien enemmistöä historiallisissa brexit-vaaleissa

Asiantuntija: Israelissa ollaan poliittisessa umpikujassa, josta ei päästä eteenpäin – "Takana ovat sekä järjestelmän rakenteelliset ongelmat että Netanjahun asema"

Venäjän ainoalla lentotukialuksella syttyi tulipalo – Amiraali Kuznetsov on ollut jo pitkään korjattavana Murmanskissa

Venäjä karkottaa kaksi saksalaisdiplomaattia vastavetona Saksan tekemille karkotuksille, Berliini varoitti mahdollisista lisätoimista

Zelenskyin tähdittämästä komediasarjasta leikattiin Putinia koskeva vitsi pois Venäjällä

Kolumni: Totuus ei paljon paina Britannian vaaleissa – Johnson voi olla pahin valehtelija muttei suinkaan ainoa

Merestä löydetyt osat kuuluvat kadonneeseen chileläiskoneeseen

Harvey Weinstein päässyt 25 miljoonan dollarin sopuun häntä seksuaalirikoksista syyttävien kanssa – sopimus vapauttaisi Hollywood-mogulin lähes kaikista syytöksistä

Äänestys alkoi Britanniassa – "Kuvitelkaa, kuinka ihanaa olisi istua kalkkunaillalliselle tänä jouluna brexit ratkaistuna"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.