YK haluaa selvityksen bin Ladenin kuolemasta

YK:n ihmisoikeusasiantuntijat vaativat Yhdysvalloilta selvitystä terroristijohtaja Osama bin Ladenin kuolemasta. Asiantuntijoiden mukaan täysi selvitys kuolemaan liittyvistä kysymyksistä on saatava, koska tapaus voi toimia esimerkkinä tulevaisuudessa.

Selvitystä vaativat YK:n kaksi erikoisraportoijaa: suomalainen Martin Scheinin ja eteläafrikkalainen Christof Heyns.

Raportoijat haluavat muun muassa tietää, varauduttiinko Yhdysvaltain operaatiossa surmaamisen ohessa myös bin Ladenin vangitsemiseen.

– Pääsääntöisesti terroristeja tulee kohdella kuten rikollisia: heidät on pidätettävä, vietävä oikeuteen ja heille on määrättävä rangaistus, raportoijat sanovat yhteisessä lausunnossaan.

Ihmisoikeusasiantuntijat katsovat, että tappavaan voimaan on turvauduttava vain viimeisenä keinona.

Terroristiverkosto al-Qaida on vahvistanut bin Ladenin kuoleman. Amerikkalaisen Site-tutkimuslaitoksen mukaan vahvistus julkistettiin islamistien verkkosivuilla.

– Kehotamme pakistanilaisia nousemaan voimakkaaseen vastarintaan ja puhdistamaan maansa korruptiota levittävien amerikkalaisten saastasta, todettiin lausunnossa.

Pakistanilaisen tv:n mukaan bin Laden ja hänen vaimonsa asuivat Abbottabadissa olevassa talossa viisi vuotta, eivätkä poistuneet rakennuksesta kertaakaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.