YK:n yleiskokous hyväksyi asekauppasopimuksen

YK:n yleiskokous on hyväksynyt kansainvälisen asekauppasopimuksen äänin 154-3.

Sopimuksen mukaan aseiden vienti kiellettäisiin maihin, joiden epäillään käyttävän aseita kansanmurhaan tai ihmisoikeusrikoksiin. Sopimus avataan kaikkien maailman maiden allekirjoitettavaksi kesäkuussa. Voimaan tullakseen se vaatii 50 maan ratifioinnin.

Sopimusta vastustivat Syyria, Pohjois-Korea ja Iran. Syyrian edustaja ilmoitti maan vastustavan sopimusta, koska se ei kiellä aseiden myyntiä senkaltaisille ei-valtiollisille toimijoille ja "terroristeille", joita toimii Syyrian alueella.

23 maata pidättäytyi sopimusäänestyksestä. Joukossa olivat suuret aseviejämaat Kiina ja Venäjä, samoin Kuuba, Venezuela, Bolivia ja Nicaragua.

Maailman suurin aseviejä Yhdysvallat äänesti sopimuksen puolesta. Maassa toimiva aselobbausjärjestö Kansallinen kivääriyhdistys on kuitenkin uhannut tehdä kaikkensa estääkseen Yhdysvaltoja ratifioimasta sopimusta.

Tavanomaisten aseiden kauppaa ei nykyisin säädellä kansainvälisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Hongkongissa suunnitteilla suuri mielenosoitus – poliisi julistaa, ettei kaipaa Manner-Kiinan apua

Äärioikeistoryhmät ja fasismia vastustavat aktivistit ovat ottaneet yhteen Portlandissa - useita pidätetty

Gran Canarialla syttyi jälleen maastopalo – ihmisiä evakuoidaan liekkien tieltä

Afganistanissa ainakin 20 loukkaantunut hääjuhlissa tapahtuneessa räjähdyksessä – useiden pelätään kuolleen

Tuhkarokkoepidemia pahenee Kongon demokraattisessa tasavallassa – tappaa useammin kuin ebola

Sudanissa kansa riensi kaduille juhlimaan siviilihallintoa – kansanmurhasta syytetyn al-Bashirin oikeudenkäynti lykkääntyi

Moskovan lauantaiset mielenosoitukset jäivät kauas huippuluvuista – osallistujat pyrkivät kiertämään viranomaisten kiellot yhden mielenosoittajan protesteilla

Italialaissyyttäjät aloittivat tutkinnan sisäministerin estettyä siirtolaisia kuljettavan aluksen rantautumisen – syyttäjä lähetti poliisin selvittämään, kuka esti aluksen rantautumisen

Leipäänsä odottanut asiakas menetti malttinsa ja ampui tarjoilijan pariisilaisravintolassa

Hallintoa vastustavat hongkongilaiset marssivat kaatosateessa – toisaalla raikasi Kiinan kansallislaulu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.