YK:n yleiskokous torjui USA:n päätöksen tunnustaa Jerusalem pääkaupungiksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili ennen äänestystä päätöslauselmaa kannattavia maita kostotoimilla.

YK:n yleiskokous hyväksyi torstaina päätöslauselman, jossa torjuttiin Yhdysvaltain päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Päätöslauselman hyväksymisen puolesta äänesti 128 ja vastaan 9 maata. 35 maata pidättäytyi äänestyksestä.

Päätöslauselman mukaan Jerusalemia koskevat asiat täytyy ratkaista neuvotteluteitse.

Yhdysvaltain ja Israelin lisäksi päätöslauselmaa vastustivat Guatemala, Honduras, Togo, Mikronesia, Nauru, Palau ja Marshallinsaaret.

Äänestyksestä pidättäytyivät muun muassa Argentiina, Australia, Kanada, Kroatia, Tshekki, Unkari, Latvia, Meksiko, Filippiinit ja Romania.

21 maata ei osallistunut äänestykseen lainkaan. Niiden joukossa oli muun muassa Ukraina, joka vielä maanantaina kannatti päätöslauselmaa YK:n turvallisuusneuvoston istunnossa.

Päätöslauselma ei ole sitova.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili ennen äänestystä päätöslauselmaa kannattavia maita talousavun leikkauksilla. Myös Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Nikki Haley sanoi äänestyksen alla, että Yhdysvallat muistaa "tämän päivän".

– Yhdysvallat sijoittaa lähetystönsä Jerusalemiin, Haley lisäsi.

Israel tuomitsee ja on tyytyväinen

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tuomitsi yleiskokouksen äänestyksen, jossa torjuttiin Yhdysvaltain Jerusalem-päätös. Toisaalta hän sanoi olevansa tyytyväinen, että niin monet maat eivät äänestäneet päätöslauselman puolesta.

– Emme hyväksy YK:n yleiskokouksen äänestystä, mutta olemme tyytyväisiä, että monet maat eivät äänestäneet päätöksen puolesta, Netanjahu sanoi lausunnossaan.

Palestiinalaisten YK-suurlähettiläs puolestaan kuvaili äänestystä suureksi takaiskuksi Yhdysvalloille.

– 128 vastaan yhdeksän – se on massiivinen takaisku Yhdysvalloille, suurlähettiläs Riyad Mansour sanoi.

Myös palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmaisi tyytyväisyytensä äänestyspäätökseen. Lausunnossaan hän painotti, että Jerusalem on kansainvälisen oikeuden mukaan miehitettyä aluetta.

– Jatkamme pyrkimyksiämme Yhdistyneissä Kansakunnissa ja kaikilla kansainvälisillä foorumeilla miehityksen lopettamiseksi ja Palestiinan valtion luomiseksi, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem, Abbas sanoi lausunnossaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Ulkoministeri Haavisto: Syyriassa järjestettävissä Isis-oikeudenkäynneissä olisi etunsa, asiassa kuitenkin paljon kysymysmerkkejä

Puolustuksen puheenvuoro alkoi Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä: "Presidentti ei tehnyt yhtään mitään väärää"

Kiina keskeyttää kansalaistensa ryhmämatkat ulkomaille

Kiinan presidentti varoittaa koronaviruksen leviämisen kiihtyvän: Tilanne on vakava

Wall Street Journal: Yhdysvallat aikoo evakuoida kansalaisensa Wuhanista

Yle: Kurdijoukot valmiita tuomitsemaan al-Holin leirin naisia ilman kansainvälistä rikostuomioistuinta – aikovat käydä keskusteluja myös Suomen kanssa

Brexit auttoi Irlannin nationalistit nousukiitoon – Sinn Fein vaatii kansanäänestystä Irlantien yhdistymisestä

Ranskan hallitus perääntyi eläkeiän nostoaikeistaan, mutta protestit jatkuivat silti – taustalla on kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, mikä luo jakolinjoja ranskalaisten välille

Yön uutiskooste: Koronavirukseen kuolleiden määrä nousee, Lauri Markkanen ainakin kuukauden sivussa

Turkin maanjäristyksessä loukkaantui toistatuhatta ihmistä – kuolleita on yli 20, lisäksi useita ihmisiä on yhä kateissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.