Yhdysvalloissa syntyi odotettua enemmän työpaikkoja

Presidentti Donald Trump on arvostellut työministeriön lukuja epäluotettaviksi.

Yhdysvalloissa syntyi tammikuussa odotettua enemmän uusia työpaikkoja eli 227 000 kappaletta, työministeriö kertoo. Virallinen työttömyysaste nousi 0,1 prosenttiyksikköä 4,8 prosenttiin.

Yhdysvaltojen keskuspankki eli Fed katsoo, että luvut osoittavat maan olevan jo lähellä täystyöllisyyttä. Maan työllisyyslukuja seurataan tarkkaan maailmalla, koska niitä pidetään tärkeänä mittarina Yhdysvaltojen talouden yleisestä suunnasta. Työllisyyden tasainen parantuminen finanssikriisin jälkeen vahvistaa Fedin paineita nostaa ohjauskorkoja.

Presidentti Donald Trump on arvostellut työministeriön lukuja epäluotettaviksi ja on luvannut luoda Yhdysvaltoihin 10 vuodessa 25 miljoonaa uutta työpaikkaa. Ekonomistit pitävät tavoitetta mahdottomana, koska täystyöllisyys on jo lähellä ja väestö vanhenee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.