Yhdysvaltain ajama päätöslauselma Hamasin tuomitsemiseksi ei saanut tarpeeksi ääniä YK:ssa

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haleyn ajama päätöslauselma Gazan kaistaa johtavan Hamasin tuomitsemiseksi rakettien ampumisesta ei saanut taakseen tarpeeksi ääniä YK:ssa torstaina pidetyssä äänestyksessä.

Päätöslauselman puolesta äänesti 87 maata, mikä ei riittänyt vaadittuun kahden kolmasosan enemmistöön. Vastaan äänesti 58 maata ja 32 jäsenvaltiota äänesti tyhjää.

Tehtävänsä vuoden lopulla jättävä Haley on usein syyttänyt YK:ta Israel-vastaisuudesta ja puoltanut Israelia maan konfliktissa Hamasin kanssa. Osapuolten välillä sovittiin tulitauosta marraskuussa.

Äänestyksen edellä puhunut Haley piti päätöslauselmaa tilaisuutena "korjata historiallinen vääryys" ja panna YK:n yleiskokous "totuuden ja tasapainon puolelle" Lähi-idän rauhanprosessissa.

–  Kysymyksenä on nyt se, pitääkö YK terrorismia hyväksyttävänä, jos – ja vain jos – sen kohteena on Israel, Haley sanoi.

Haleyn ehdottama päätöslauselma oli ensimmäinen laatuaan YK:n yleiskokouksessa. Yhdysvallat oli saanut tukea päätöslauselmalle EU:sta, jonka 28 jäsenmaata äänestivät yhdessä päätöslauselman puolesta.

Arabimaat Kuwaitin johdolla esittivät ennen äänestystä yleiskokoukselle pyynnön, että päätöslauselman läpimeno edellyttäisi kahden kolmasosan määräenemmistöä. Sitä kannattivat myös EU-maat.

Hamas otti äänestystuloksen kiitollisena vastaan. Sen mukaan kyseessä on näpäytys Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnolle.

–  Amerikkalaisen yritelmän epäonnistuminen YK:ssa on näpäytys Yhdysvaltain hallinnolle ja vahvistus sille, että vastarinta on oikeutettua, kommentoi Hamasin tiedottaja Sami Abu Zahri Twitterissä.