Yhdysvaltalaissenaattorit uhkaavat Syyrian kurdialueille hyökännyttä Turkkia sanktioilla

Yhdysvalloissa osa sekä demokraattien että republikaanien senaattoreista uhkaa Turkkia sanktioilla, mikäli maa ei vedä joukkojaan Syyriasta. Turkki aloitti keskiviikkona hyökkäyksen Syyrian pohjoisosien kurdialueille sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli kertonut vetävänsä kurdien kanssa yhteistyötä tehneet joukot pois alueelta.

Suunnitellut sanktiot kohdistuisivat sekä Yhdysvaltain Nato-liittolaisen Turkin poliittisen johdon varallisuuteen että maan asevoimia hyödyttävää kauppaa käyviin tahoihin. Kongressi on kuitenkin parhaillaan istuntotauolla, joten mahdolliset pakotteet tuskin edistyvät ennen ensi viikkoa.

Myös presidentti Trump ennätti keskiviikkona varoittaa Turkkia taloudellisista seurauksista. Trump toivoi virkaveljensä, Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin toimivan operaatiossaan "mahdollisimman humaanisti".

–  Jos hän toimii epäreilusti, hän maksaa siitä kovan taloudellisen hinnan, Trump uhitteli.

Erdoganin kerrottua keskiviikkona hyökkäyksen alkamisesta Trump kertoi pitävänsä sitä "huonona ideana".

Ainakin 16 kurditaistelijaa kuollut

Turkin sotilasoperaatio kurdijoukkoja vastaan alkoi keskiviikkona Pohjois-Syyriassa ensin ilmaiskuilla ja myöhemmin maahyökkäyksenä.

Hyökkäyksen ensimmäisinä tunteina surmansa sai ainakin 16 kurdijoukkojen taistelijaa, kertoi Syyrian sotaa tarkkaileva järjestö Syrian Observatory for Human Rights uutistoimisto AFP:n mukaan. Keskiviikkona puhuttiin 15 kuolleesta, joista kahdeksan olisi ollut siviilejä.

Syyrian kurdijoukot kertoivat myöhään keskiviikkona torjuneensa Turkin maajoukkojen hyökkäyksen. Kurdijohtoisten SDF-joukkojen lehdistöedustaja Mustefa Bali kertoi Twitterissä joukkojen torjuneen hyökkäyksen Tal Abyadin alueella.

Bali tviittasi asiasta alle tunti sen jälkeen, kun Turkki ilmoitti aloittaneensa maahyökkäyksen Syyriassa.

Turkin puolustusministeriö kertoi yöllä Twitterissä, että maan joukot olivat iskeneet jo ainakin 181 kurdikohteeseen.

Turkki on kertonut yhdeksi hyökkäyksen tavoitteeksi perustaa Pohjois-Syyriaan turvavyöhyke, jonne on määrä palauttaa Syyrian pakolaisia. Turkissa on lähes 4 miljoonaa Syyrian pakolaista, ja turkkilaisten asenteet heitä kohtaan ovat viime kuukausina kiristyneet.

"Tykkäämme kyllä kurdeista"

Trumpin päätös vetää tukensa kurdiliittolaisilta on kerännyt osakseen erittäin tiukkaa arvostelua myös republikaaneilta ja muilta presidentin tukijoilta.

Yhdysvalloissa arvostelijoihin ovat liittyneet esimerkiksi puolustusvoimien veteraanit.

Lähi-idässä komentajana toiminut Joseph Votel syytti Trumpia pitkäaikaisten kurdiliittolaisten hylkäämisestä. Kurditaistelijoilla on ollut viime vuosina keskeinen rooli Isisin kukistamisessa.

–  Tämä uhkaa tehdä tyhjäksi viisivuotisen taistelun Isisiä vastaan. Lisäksi se vahingoittaa syvästi Yhdysvaltojen uskottavuutta ja luotettavuutta, kun tulevissa taisteluissa tarvitsemme vahvoja liittolaisia, Votel kirjoitti Atlantic-aikakauslehdessä.

Votelin mukaan kurdijohtoiset SDF-joukot ovat vapauttaneet Isisin ikeestä miljoonia ihmisiä ja laajoja maa-alueita. Taistelujen aikana kurdijoukot ovat menettäneet noin 11  000 taistelijaa. Yhdysvalloista on kuollut kuusi sotilasta ja kaksi siviiliä, Votel kirjoitti.

Trump puolestaan oli sitä mieltä, ettei Yhdysvallat voi tehdä juuri enempää kurdien hyväksi eikä voi mitään turkkilaisten ja kurdien väliselle "monisatavuotiselle vihanpidolle". Trump onnistui liittämään lausuntoonsa myös toisen maailmansodan.

–  Kurdit eivät auttaneet meitä toisessa maailmansodassa, esimerkiksi Normandiassa. Me olemme käyttäneet hirvittäviä rahasummia heidän avustamiseensa, esimerkiksi aseellisesti ja rahallisesti, Trump esitelmöi.

–  Kaiken sanotun jälkeen, tykkäämme kyllä kurdeista, hän jatkoi.

YK: turvallisuusneuvosto hätäistuntoon

Suomi tuomitsi Turkin sotatoimet jo keskiviikkona. EU vaati sotilastoimien keskeyttämistä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti tärkeänä, että keskiviikkona saatiin EU:n ulkopoliittisen edustajan Federica Mogherinin suulla unionin yhteinen vetoomus siitä, että Turkki pysäyttäisi hyökkäystoimet ja vetäytyisi Syyriasta.

–  Samalla on ilmaistu huoli inhimillisten seurausvaikutusten vuoksi. Tämä tulee lisäämään pakolaisuutta, täällä tulee olemaan selvästi siviilejä uhreina ja tämä luo kurdeille lähes mahdottoman tilanteen Koillis-Syyriassa näissä kylissä, Haavisto sanoi STT:lle.

YK:n turvallisuusneuvoston on tänään määrä kokoontua hätäistuntoon käsittelemään Turkin hyökkäystä kurdijoukkoja vastaan, kertoivat diplomaattilähteet keskiviikkona.

Turvallisuusneuvoston koolle kutsumista olivat pyytäneet Belgia, Ranska, Saksa, Britannia ja Puola.

Arabiliitto puolestaan pitää oman hätäkokouksensa lauantaina. Liitto on ilmaissut huolensa Isisin vahvistumisesta. Alueen ulkoministerit kokoontuvat Kairossa Egyptin pyynnöstä.

–  Kyseessä on arabijäsenmaan tilannetta hyväksikäyttävä hyökkäys, jota on mahdotonta hyväksyä. Se rikkoo kansainvälistä oikeutta, sanoi järjestön apulaispääsihteeri Hossam Zaki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.