Yli neljääkymmentä ihmistä kuljettaneen argentiinalaisen sukellusveneen hylky löytyi 800 metrin syvyydestä Atlantin valtamerestä

Vuosi sitten kadonnut Argentiinan laivaston sukellusvene on paikallistettu. Laivaston tviitin mukaan San Juan -aluksen hylky on 800 metrin syvyydessä Atlantin valtameressä. Aluksen löysi sitä etsimään palkattu yhdysvaltalaisyritys Ocean Infinity. Se ryhtyi tuoreimpiin etsintöihin syyskuussa.

Laivaston tiedottajan Rodolfo Ramallon mukaan työssä alkaa nyt uusi luku.

– Sukellusveneen tilan analysoinnin jälkeen näemme, miten edetä, Ramallo kommentoi Todo Noticias TV:lle.

Aluksen mukana kateisiin joutui 44 hengen miehistö. Argentiinassa eläteltiin pari viikkoa toiveita, että miehistö olisi hengissä ja voitaisiin pelastaa. Joulukuun alussa Argentiinan laivasto kuitenkin ilmoitti, ettei se enää etsinyt eloonjääneitä.

Uutinen hylyn löytymisestä kirvoitti omaisten keskuudessa monenlaisia tunteita.

– Pyysimme totuutta, ja nyt olemme ylpeitä. Nyt tiedämme, missä lapsemme on, sanoi yhden kadoksissa olleen merisotilaan isä Jorge Villarreal Clarin-lehdelle.

– Toivomme saavamme pian valokuvia, jotta voimme jättää hänelle hänen ansaitsemansa jäähyväiset. Sitten voimme saada rauhan.

Alus kertoi teknisestä viasta

Argentiinan laivasto menetti yhteyden sukellusveneeseen vuosi sitten 15. marraskuuta. Viimeisessä yhteydenotossa alus kertoi teknisestä viasta, ja sitä kehotettiin nousemaan heti pintaan.

Joitakin tunteja myöhemmin merellä kuultiin ääni, joka muistutti räjähdystä. Argentiinan laivasto kertoi, että ääni saattoi aiheutua sukellusveneen räjähtämisestä. Räjähdys saattoi asiantuntijoiden mukaan johtua akkuongelmista.

Sukellusveneen miehistön jäsenten sukulaiset marssivat Buenos Airesissa viime toukokuussa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
 

San Juan -sukellusvene oli kadotessaan palaamassa partiointitehtävältä Ushuaiasta läheltä Etelä-Amerikan eteläisintä kärkeä. Sen piti palata tukikohtaansa Mar de Plataan pääkaupunki Buenos Airesin eteläpuolelle. Alus oli tuolloin noin 450 kilometrin päässä Argentiinan rannikosta.

Laajat etsinnät alkoivat kahden vuorokauden päästä katoamisesta, ja niihin osallistui lopulta yksiköitä 13 maasta. Kun alusta ei löytynyt, useimmat vetäytyivät etsinnöistä ennen vuodenvaihdetta.

Syyskuussa etsintöihin ryhtynyt Ocean Infinity -yritys on ollut mukana muun muassa kadonneen malesialaisen matkustajakoneen etsinöissä. MH370 katosi keväällä 2014, eikä sitä ole löydetty.

San Juanin löytymisestä yhdysvaltalaisyritykselle on ollut luvassa 7,5 miljoonan dollarin palkkio.

Rikostutkinta meneillään

Argentiinassa on aloitettu rikostutkinta San Juanin katoamisesta. Tuomari on toistaiseksi kuullut 70:tä todistajaa, mutta kuulemiset eivät ole antaneet valaistusta siihen, mitä tapahtui.

Argentiinan laivastolla oli ennen katoamista kolme sukellusvenettä, joista San Juan oli uusin. Saksassa rakennettu alus on 65-metrinen. Se otettiin käyttöön vuonna 1983, ja sitä modernisoitiin vuosina 2007 ja 2014.