Äänekosken Arttu Mattila hyppäsi EM-pronssille, mutta mitali ei ollut perheen ensimmäinen – Jyväskylän Helander juoksi ennätyksellään estevitoseksi

Äänekosken Urheilijoiden korkeushyppääjä Arttu Mattila ponnisti yleisurheilun 19-vuotiaiden EM-pronssille Ruotsin Boråsissa. Hän ylitti tuloksen 212.

Mattilan kausi on ollut varsin vaikea, ja hän löytyi ennen kisaa vasta EM-tilaston 19. sijalta. Kesän kisoissa hän oli hypännyt parhaimmillaan 210. Kilpailun voitti Belgian Thomas Carmoy tuloksella 222.

– Olin treenannut pitkälle kevääseen enkä hypännyt hallissa, mutta tiesin, että sieltä se hyppy löytyy, Mattila kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Mattilan mukaan onnistumisen taustalla oli henkisen vireen löytyminen.

– Ensimmäiset hypyt tuntuivat väsyneiltä, mutta yhtäkkiä hyppy aukesi ja löytyi sellainen flow-tila. Tuli sellainen varmuus, kun tunsin, että hyppy nousee, Mattila sanoi.

Mitali ei ole Mattilan perheelle ensimmäinen 19-vuotiaiden EM-kisoista. Isä Olli-Pekka Mattila oli vuonna 1989 Jugoslavian Varazdinissa seiväshypyn kolmonen tuloksella 525.

– Nyt ollaan isän kanssa tasoissa, Mattila kuittasi.

 

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden juoksija Eemil Helander kiri 3000 metrin estekilpailufinaalissa viidenneksi. Hän juoksi samalla ennätysajakseen 9.04,01. Turkin Murat Yalcinkaya oli ykkönen ajalla 8.58,20.

– Tämä kertoi, että pystyn juoksemaan omassa ikäluokassani ihan kärjen tasolla, Helander sanoi.

– Pystyin lukemaan esteitä siinä alussa paremmin perällä ja tulemaan rauhassa. Huomasin alkuerässä, että esteiden lukeminen ryhmässä oli vähän rauhatonta, hän lisäsi.

Hidas alkuvauhti mahdollisti sen, että jaloissa riitti voimia viimeisellä kilometrillä.

Helanderin aiempi ennätys oli 9.08,22. EM-finaali oli hänelle kauden neljäs estejuoksukisa.

– Se oli ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun jaksoin hyvin loppuun asti. Tähän asti viimeinen kilometri on ollut vaikea.

Helanderin kausi jatkuu Lappeenrannan Kalevan kisoissa, missä hän kilpailee estejuoksun lisäksi 5000 metrillä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .