Äänekoski isännöi historialliset SM-hiihdot – Myös Kaisa Mäkäräinen aikoo startata

Äänekoski isännöi tulevana viikonloppuna historialliset SM-hiihdot. Vajaan 20 000 asukkaan teollisuuskaupungissa ei ole koskaan aiemmin hiihdetty kilpaa yleisten sarjojen SM-mitaleista.

SM-hiihdot tuovat Äänekoskelle valtaisasti sekä hiihtäjiä että tv-näkyvyyttä. Viimeistään päätöspäivä sunnuntain jälkeen Äänekoski on kirinyt lopullisesti Suomen hiihtokartalle.

– Meillähän oli 2013 Hopeasomman loppukilpailut ja 2017 nuorten SM-hiihdot, joiden pohjalta nämä kisat on rakennettu. Keskeiset vastuuhenkilöt ovat aika pitkälle samat. Se on mahdollistanut, että uskalsimme lähteä hakemaan näin isoja, historiallisia kisoja, taustoittaa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Eero Hakonen Äänekosken Huimasta.

SM-hiihtojen järjestäminen on urakka, joka vaatii jopa vuosikausien etukäteissuunnittelun ja satojen talkoolaisten työpanoksen jo ennen kisapäiviä. Ja tietysti työpanoksen myös kisojen aikana.

– Organisaatiossa on vähän yli 300 henkilöä. He kaikki eivät suinkaan ole paikalla samana päivänä, mutta kun on kolmipäiväiset kisat, ainahan on niin, että kaikki päivät eivät käy kaikille. Sellaiset yli 200 henkeä on joka tapauksessa paikalla joka päivä, Hakonen arvioi.

Jo keskiviikkona kisa-alueella Äänekosken liikuntapuistossa hyörii yli sata talkoolaista, kun Yleisradion tv-ryhmä saapuu täysimääräisenä paikalle. Kaiken pitäisi olla tiptop-kunnossa perjantaina, kun kisat alkavat.

– Tämä on meille iso, tosi iso haaste ja näytön paikka. Jouduimme rakentamaan aika paljon uutta intraa. Esimerkiksi sähköverkko tehtiin aika lailla uusiksi suoria tv-lähetyksiä varten.

Hakonen kiittelee Äänekosken kaupunkia ja yhteistyökumppaneita myönteisyydestä.

– Välillä hirvitti, miten meille käy taloudellisesti, mutta siltä vaikuttaa, että taidamme päästä plussan puolelle.

Kisabudjetti on noin 100 000 euroa. Hiihtoliitto kouraisee kassaansa SM-hiihtojen järjestelyoikeuksista 25 000 euroa.

 

Kisaisännillä on esitellä yllättävän iloisia lukuja etukäteen ostetuista pääsylipuista. Niitä on mennyt yhteistyökumppaneiden ja aktiivisen some-kampanjan ansiosta kaupaksi jo noin 2 500.

Parisprinttipäivänä perjantaina hiihtäjiä kannustaa noin 600 koululaista. Alle 16-vuotiaat pääsevät SM-hiihtoihin ilman pääsymaksua.

Hakosen mukaan järjestäjät ovat varautuneet siihen, että lauantaina yleisöä on huomattavan runsaasti. Krista Pärmäkosken vapaan hiihtotavan 10 kilometrillä haastavan ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen, Iivo Niskasen ja muiden maajoukkuehiihtäjien kevätkunnon lisäksi kansaa kiinnostaa varmasti huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, joka pitää iltapäivällä huutokaupan kisa-alueella.

– Yksi haasteistamme on parkkialue. Siihen on kuitenkin suunnitelma: meillä on tuhat autopaikkaa puolen kilometrin sisällä kilpailukeskuksesta, Hakonen kertoo.

Ratamestari Teuvo Viikin mukaan viiden kilometrin kilpalatu tulee kestämään esimerkiksi Iivo Niskasen rynnistyksen, vaikka viikonlopuksi on luvattu reilusti plusasteita. Latu on pohjustettu noin viiden kilometrin päästä Äänemäestä paikalle rahdatulla tykkilumella ja levennetty kuusimetriseksi.

– Meillä on varalunta vielä tuhansia kuutioita. Tarvittaessa pystymme ajamaan sen ladulle. Tuo tykkilumi on kuitenkin niin kovaa, ettei se paljon tiedä suojasäästä mitään. Yöpakkaset pelastavat, Viik uskoo.

Kilpailumaasto ei ole kovimmasta päästä, mutta aivan tarpeeksi rankka SM-kisoihin.

– Kyllä siellä varmaan lämmin tulee, Viik naurahtaa.

– Aika kovaa nousua löytyy, kun Likolahdesta lähdetään nousemaan. Ja aika vaativia laskuja myös. Parhaimmilla voi mennä Likolahdessa 60-70 kilometriä tunnissa jos sattuu sellainen keli. Se vaatii taitoa laskea väsyneenäkin, hän vakuuttaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .