Hallituksen linjaus pukkasi yleisurheilukauden yhä kauemmaksi – Jyväskylän gp-kisoille kartoitetaan uutta ajankohtaa

Pasi Rein / STT

Hallituksen keskiviikkoiset linjaukset koronaviruspandemian hillitsemiseksi siirtävät käytännössä yleisurheilun kotimaista kilpailukautta yhä syvemmälle kesään. Kun yli 500 hengen tilaisuuksia ei voi järjestää, kotimaisen gp-sarjan kilpailut täytyy lykätä elo-syyskuuhun.

Tuoreimmat viranomaisohjeet tuuppaavat loppukesään Jyväskylän ja Lahden gp-kisat. Jyväskylässä piti kilpailla 8. heinäkuuta ja Lahdessa 15. heinäkuuta.

Urheiluliiton toimitusjohtajan Harri Aallon mielestä Suomessa voidaan silti nähdä suhteellisen hyvä kilpailukausi, jos alkukesän tärkeimmät kilpailut kyetään järjestämään loppukesästä.

– Tilannne on vielä tällä ohjeistuksella ok. Vielä on mahdollisuus hyvään loppukauteen, Aalto sulatteli pääministeri Sanna Marinin (sd.) puhetta, jota hän oli seurannut televisiosta.

Alkukauden gp-kisoista Joensuu on peruttu kokonaan ja Espoon kilpailu on lykätty kesäkuun puolivälistä elokuun 5. päivään. Paavo Nurmen kisat on siirretty elokuun 11. päivään, mutta Pihtiputaan Keihäskarnevaalit on peruttu tältä vuodelta.

Myös Kuortaneen perinteiselle juhannustapahtumalle Kuortane Games -kisoille haetaan uutta ajankohtaa.

Kokonaan peruttuihin kisoihin kuuluu myös Porin Tähtikisat.

Pariisin EM-kisat varaa elokuun lopun

Urheiluliitto on seurannut koronavirustilannetta tarkasti. Kisajärjestäjien kanssa on pidetty palaverit viikoittain, viimeksi tiistaina.

Suunnittelua hankaloittaa epävarmuus Pariisin EM-kisojen kohtalosta. Kisat on tarkoitus järjestää 26.–30. elokuuta.

Päivät on varattu ja kotimaista ohjelmaa täytyy suunnitella EM-kisojen varalta, vaikka niin ison tapahtuman järjestäminen näyttää yhä epätodennäköisemmältä pandemian jatkuessa.

– Käymme kisajärjestäjien kanssa läpi tämän hetken tilanteen ehkä jo tällä viikolla, mutta viimeistään ensi viikon alussa, Aalto kertoi.

– Sekin täytyy ottaa huomioon, ettei kaikkia kesä-heinäkuun tapahtumia voi siirtää elo-syyskuuhun.

Loppukesän ohjelmassa ovat jo alun perin Turun Kalevan kisat elokuun puolivälissä sekä Ruotsi-ottelu ja SM-viestit syyskuussa.

Urheiluliitossa selvitetään myös sitä, voiko kesällä järjestää lapsille kilpailuja. Niissä yleisömäärät olisivat pienempiä.

– Mutta mitään riskejä ei oteta, Aalto korosti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut