Jyväskylän Weikot tarjoaa rohkeasti peliaikaa juniori-ikäisille – tänään koripallon 1B-divarin otteluun vieraaksi Äänekosken Huima

JyWen päävalmentaja Toni Nymanilla on positiivinen peluutusongelma, kun lahjakkaita nuoria pelaajia on paljon. Antti Yrjönen

Sekä Jyväskylän Weikot että Äänekosken Huima ovat pelaamassa mainiota kautta koripallon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja etenemässä pudotuspeleihin. Tasaiset asetelmat lisäävät odotuksia illan otteluun. Huima on sarjassa viidentenä, JyWe kuudentena. Huima on 15 ottelusta voittanut yhdeksän, JyWe puolestaan 16 ottelusta kahdeksan.Vaikka Huima on sarjassa niukasti edellä, vei JyWe marraskuussa kauden ensimmäisen paikalliskohtaamisen lukemin 62–77. Silloin pelattiin Äänekoskella. Äänekoskelaisten tehokkain pelaaja läpi kuluvan kauden on ollut jenkkivahvistus, 23-vuotias Trenton Clayton. Peräti 206-senttinen sentteri on dominoinut korin alla 19,7 pisteen ja 12,2 levypallon ottelukeskiarvolla. Yli kymmenen pisteen keskiarvoon Huimasta on yltänyt myös nuori kolmikko, 17-vuotiaat KalleKoivunen ja Veeti Jämsen sekä 19-vuotias Tiitus Kuukkanen. – Huima sekoittaa erilaisia puolustustyylejä ja prässejä. Iso jenkkivahvistus viitospaikalla on toki haaste myös. Huimaa vastaan pitää osata reagoida erilaisiin tilanteisiin, JyWen päävalmentaja Toni Nyman pohtii.”Lahjakkaita urheilijoita on paljon”

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Keskisuomalainen digi 2 kk 10 € ja käytössäsi on verkon rajaton käyttöoikeus, päivän lehti -sovellus sekä uutissovellus mobiililaitteille.

Voit myös vaihtoehtoisesti tilata määräaikaisen 24 h digitilauksen.

Tilaa tästä 2 kk 10 € Tilaa 24 h 2 € Olen jo tilaaja