IL: JYP hankkimassa yhden kasvateistaan takaisin ensi kaudeksi

Syksyn 2015 jälkeen Aleksi Salonen vaihtoi maisemaa Jyväskylästä Tampereelle. Nina Huisman

Eriikka Hienola

Liigapuolustaja Aleksi Salonen on palaamassa JYP-paitaan, kertoo Iltalehti saamiensa tietojen mukaan. Lehden mukaan Salonen palaa Jyväskylään ensi kaudeksi.

Muuramessa syntynyt JYP-kasvatti on pelannut tällä kaudella TPS:ssä tehoin 1+6.

26-vuotias Salonen nousi JYPin liigamiehistöön kaudella 2012–13. Tammikuussa 2016 Salonen nosti kytkintä Jyväskylästä ja on sittemmin pelannut liigaa Tapparassa, Jukureissa ja nyt toista kautta TPS:ssä. Tapparassa kaudella 2016–17 hän iski uransa ennätystehot, 5+13.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut