Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Nuoret Leijonat lähtee katkaisemaan Ruotsin hurjaa alkulohkovoittojen sarjaa – tässä kentälliset

Päävalmentaja Raimo Helminen puhui joukkueelle alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkueen harjoituksissa Vierumäellä aiemmin tässä kuussa. LEHTIKUVA / SAMULI IKÄHEIMO

STT

Suomi on yksi vuosikymmenen menestyneimmistä maista jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa, mutta myöhään tänä iltana pelattavassa MM-kilpailujen avausottelussa Nuoret Leijonat on kovan haasteen edessä. Vastustaja Ruotsi on voittanut 48 alkulohko-ottelua peräkkäin.

Ruotsi on hävinnyt alkulohkossa viimeksi 31. joulukuuta 2006, jolloin Yhdysvallat kukisti sen jatkoajalla.

Ruotsi on menestynyt alkulohkossa ja kukisti esimerkiksi vuosi sitten Suomen avausottelussa, mutta Suomen kisamenestys on viime vuosina ollut länsinaapuria parempaa. Suomi on voittanut kuusissa viime MM-kilpailuissa kolme maailmanmestaruutta (2014, 2016 ja 2019), mutta Ruotsin edellisestä MM-kullasta on aikaa pian jo kahdeksan vuotta.

Suomella on kaikkiaan viisi ja Ruotsilla kaksi alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuodenvaihteessa 1976–77 alkaneen MM-historian ajalta.

Kymmenen edelliskisojen otannassa Ruotsi nousee Suomen edelle mitalien määrässä, kun sillä on vuoden 2012 maailmanmestaruuden lisäksi kolme hopeaa ja yksi pronssi. Suomelle kymmenet viime MM-kilpailut ovat tuoneet kolme mitalia, jotka kaikki ovat kultaisia.

Voita oikeat pelit

Ruotsi on ollut Suomelle erittäin vaikea vastustaja, kun länsinaapuri on voittanut peräti kahdeksan kymmenestä edellisestä kohtaamisesta alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

Kohtaamisista ikimuistoisia ovat olleet esimerkiksi vuoden 2014 MM-finaali, jonka Rasmus Ristolainen ratkaisi jatkoaikamaalillaan kisaisäntä Ruotsin verkkoon. Kaksi vuotta myöhemmin Suomi kukisti Ruotsin kotikisojensa välierässä 2–1.

Ruotsi puolestaan nöyryytti Suomea vuoden 2012 välierässä, kun Suomi johti 2–0, mutta Ruotsi kiri kolmannessa erässä tasoihin ja nappasi finaalipaikan lopulta voittolaukauskilpailussa. Ruotsi purjehti lopulta maailmanmestaruuteen saakka, mutta Raimo Helmisen luotsaama Suomi hyytyi neljänneksi.

Helminen palasi Suomen päävalmentajaksi täksi kaudeksi. Viime vuosien menestyksestä huolimatta Suomi ei lukeudu mestarisuosikkeihin Tshekissä pelattavissa MM-kilpailuissa. Nuorten Leijonien iskukykyä heikentää HIFK-hyökkääjä Anton Lundellin loukkaantuminen. Hän ei ehtinyt toipua käsivammastaan kisakuntoon.

Suomen avainpelaajiin lukeutuvat esimerkiksi hyökkääjä Rasmus Kupari ja puolustaja Ville Heinola, joka säväytti lokakuussa Winnipegin NHL-joukkueessa.

Ruotsilta puuttuu ainakin avausottelusta hyökkääjäkolossi Albin Eriksson, joka ei uutistoimisto TT:n mukaan ole pelikuntoinen.

Suomen ja Ruotsin välinen ottelu alkaa kello 20.

Suomen kokoonpanoon ei muutoksia

Valmennusjohto leimautti Jääkiekkoliiton verkkosivujen mukaan 23 kisapassia, joten joulunpyhinä kokoonpanoon ei tullut enää muutoksia ja kokoonpano on täynnä.

– Joukkue on tässä! Yhdessä alusta asti, päävalmentaja Raimo Helminen kommentoi.

Kisoja edeltävissä harjoitusotteluissa Suomi voitti Saksan 6–1, mutta taipui maanantaina Kanadalle 2–4. Kanada-ottelun jälkeen Suomen pitkältä pelaajalistalta pudotettiin kaksi pelaajaa.

Suomi aloittaa MM-urakkansa pelaajilla, jotka ovat olleet mukana leirityksen alkuvaiheesta saakka. Justus Annunen aloittaa odotetusti Suomen maalilla, kun alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue kohtaa tänä iltana Ruotsin. Avauspäivän ottelussa Suomen ykkösketjun muodostavat Matias Maccelli, Rasmus Kupari ja Lenni Killinen. Ykköspakkiparina luutii kaksikko Kim Nousiainen–Lassi Thomson.

Suomen kentälliset Ruotsi-otteluun:

20 Matias Maccelli–19 Rasmus Kupari–15 Lenni Killinen

29 Kim Nousiainen–33 Lassi Thomson

Maalilla: 30 Justus Annunen (varamaalivahti: 31 Jasper Patrikainen)

21 Patrik Puistola–27 Kristian Tanus–18 Joonas Oden

4 Ville Heinola–3 Anttoni Honka

12 Eemil Erholtz–23 Ville Petman–25 Antti Saarela

9 Toni Utunen–5 Mikko Kokkonen

35 Aku Räty–34 Aatu Räty–24 Sampo Ranta

2 Santeri Hatakka–6 Peetro Seppälä

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut