Fifa: Naisten MM-jalkapalloa katsoi yli miljardi ihmistä

Fifa palkitsi syyskuussa Megan Rapinoen parhaana naispelaajana. Rapinoe oli mukana viemässä Yhdysvaltain naisten maajoukkueen MM-turnauksen voittoon. LEHTIKUVA / AFP

STT

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa kertoi perjantaina, että kesällä pelattua naisten MM-lopputurnausta katsoi eri kanavien kautta ainakin hetken ajan yhteensä 1,12 miljardia ihmistä ympäri maailman. Luku on naisten MM-ennätys.

Ranskassa pelatun turnauksen loppuottelulla Yhdysvallat–Hollanti oli keskimäärin 82,18 miljoonaa katsojaa. Nousua edellisen eli kesällä 2015 pelatun MM-loppuottelun keskiarvomäärään oli Fifan mukaan 56 prosenttia. Ottelukohtainen keskiarvo tämän vuoden turnauksella oli 17,27 miljoonaa katsojaa, ja tuokin luku on yli kaksinkertainen Kanadassa pelattujen vuoden 2015 kisojen keskiarvoon.

–  Turnaus oli enemmän kuin urheilutapahtuma. Se oli kulttuurinen ilmiö, joka sai enemmän mediahuomiota kuin ikinä ennen ja toi naisten jalkapallon valokeilaan. Miljardin rikkominen osoittaa, että naisten pelillä on vetovoimaa, Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino hehkutti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.