Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

EK20: Tänak ei säästele kärjessä - tykitti pohja-ajan Laukaassa

Virolaisfanit kannustavat Ott Tänakia reitin varrella. Kuva Ruuhimäestä, jossa ajetaan sunnuntaina kaksi erikoiskoetta. Agata Anttonen

Jyri Salonen

Toyotan Ott Tänak aloitti Jyväskylän MM-rallin sunnuntain terävästi. Kärkikuski ajoi pohja-ajan Laukaan erikoiskokeella ja kasvatti jälleen eroa muihin. Omien sanojensa mukaan hän pyrki jo varmistelemaan kärjessä.

- Noin hyvä aika on pieni yllätys. Ei tuntunut, että oltaisiin menty tällaista vauhtia, Tänak ihmetteli.

Hän kasvatti eronsa kokonaiskilpailussa 20 sekuntiin Esapekka Lappiin nähden.

- Ihan hyvä, mutta aika hiljaa tultiin. Ehkä se viime vuoden moka on vähän takaraivossa, viime vuonna samalla ek:lla keskeyttänyt Lappi tuumasi.

Jari-Matti Latvala jatkaa kilpailun kolmantena 30,9 sekuntia kärkeä jäljessä.

- Ajo ei ollut sitä, mitä haluaisin. Jotain pientä puuttuu. Jarrutukset eivät olleet tarpeeksi sujuvia, Latvala pohdiskeli.

Hyundain Andreas Mikkelsen ja Citroenin Sebastien Ogier käyvät tiukkaa taistelua neljännestä sijasta. Laukaan jälkeen Mikkelsen on sekunnin edellä. Kärkeen molemmilla on eroa yli 50 sekuntia.

Muita tiukkoja taistelupareja kärkikymmenikössä ei enää ole. Teemu Suninen on kahdeksantena ja WRC2-luokassa ylivoimaista vauhtia pitävä Kalle Rovanperä kymmenentenä.

- Nätisti ajellaan tänään, ei tässä muutakaan tekemistä ole, Rovanperä kiteytti.

Lauantaina keskeyttänyt Toyota-kuski Kris Meeke on mukana kilpailussa Rally 2 -säännön turvin. Hänen on mahdollista kerätä MM-pisteitä kilpailun päättävällä Ruuhimäen Power Stagella.

 

 

Kommentoi

Mainos: Nikotiinipussit.com

Haaparannan nuuskarallia ei pysäytä pandemiakaan

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut