Playoff-voittoputki katkesi Lempäälässä, mutta KeuPa johtaa yhä välieräsarjaa – tänään pelataan taas Keuruulla

KeuPan Joni Piipponen Risto Aalto

Harva uskalsi lyödä rahojaan KeuPa HT:n mestaruudelle, kun Mestiksen tämän kevään playoff-pelit käynnistyivät muutama viikko sitten. KeuPa oli jäänyt runkosarjassa kahdeksanneksi ja sai heti puolivälierissä vastaansa runkosarjan voittajan, Kokkolan Hermeksen. Lisäksi KeuPa hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan Hermeksen kynsissä, ensimmäisen vieläpä rumasti 5-0.Sen jälkeen viime kevään mestari on herännyt ja ilmoittautunut mestaruustaisteluun myös tämän kevään osalta.Ensin KeuPa nappasi neljä voittoa putkeen Hermeksestä, mikä tiesi välieräpaikkaa voitoin 4-2. Välierissä keuruulaisten haasteena on runkosarjan kakkonen, Lempäälän Kisa.Myös välierät käynnistyivät loistavasti, kun KeuPa haki ensin vierasvoiton 2-4 ja voitti sitten kotonaan 3-2. Kuuteen playoff-peliin kasvanut voittoputki kuitenkin päättyi lauantaina, kun LeKi otti avausvoittonsa ja kavensi välieräsarjan tilanteeseen 2-1. -Kaikki putket katkeavat aikanaan. Ei kukaan 12 voitolla suoraan mestaruuteen marssi. Tämäkin sarja on yhä auki ja varmasti jatkuu tiukkana. Me pyritään tuomaan paras pöytään joka kerta, maalailee KeuPan päävalmentaja Niko Härkönen.”Se oli henkinen juttu”Lauantaina KeuPa jäi jälkeen kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmannessa kaksi ylivoimamaalia, Valtteri Pihlajamäen ja Sakari Turtiaisen mailoista, toivat keuruulaiset maalin päähän, mutta LeKi piti pintansa. -Uskon, että se oli henkinen juttu. Tuskin me liikoja itsestämme kuviteltiin, mutta jostain syystä oltiin arkoja alussa. LeKi sai oman pelinsä rullaamaan ja sitten oli helkkarin vaikea enää vastata siihen, Härkönen toteaa.Välierissä KeuPa on lauantaisesta tahrasta huolimatta saanut onnistumisia laajalla rintamalla. KeuPa on upottanut kiekon LeKin verkkoon yhteensä yhdeksän kertaa ja jokaisesta osumasta on vastannut eri mies. Kaiken kaikkiaan KeuPan paras pistemies playoff-vaiheessa tähän mennessä on ollut joukkueen kokeneimpiin kuuluva Janne Kumpulainen. 28-vuotias JYP-kasvatti on tehnyt yhdeksässä ottelussa tehot 4+6=10. Härkönen kuitenkin vaatii ryhmältään vielä rutkasti enemmän.-Jokainen rooli on tärkeä. Niitäkin, jotka ovat jääneet vähemmälle peliajalle, tarvitaan tässä hommassa yhtä lailla. Yksittäisten pelaajien pitää vielä pystyä nostamaan tasoaan, päävalmentaja kommentoi sen tarkemmin yksilöimättä. ”Ansaittuja jäähyjä”Tasaiset välieräväännöt ovat olleet ajoittain myös melkoisen rikkonaisia. LeKi on onnistunut kolmessa ottelussa keräämään peräti 42 jäähyminuuttia, joista toki yksi kymppi menee Tommi Välimaan henkilökohtaisen rangaistuksen piikkiin. KeuPa on jäähyillyt 26 minuutin edestä.-Ihan ansaittuja jäähyjä esimerkiksi viime pelissä. Kun jäätiin jälkeen, jouduttiin rikkomaan mailalla. Ottelun lopussa jäähyili puolestaan LeKi. Tuomarien puolesta homma on mennyt mielestäni ihan hyvin, Härkönen näkee.Ylivoimamaalit ottelusarjassa ovat KeuPan eduksi toistaiseksi 3-2. Keuruulaisten alivoima on toiminut siis melko hyvin, ja niin sen varmasti tulee olla jatkossakin pienten marginaalien otteluissa.Tänään KeuPa hakee kolmatta kiinnitystä finaalipaikkaan kotihallissaan. Myös yleisö on herännyt playoff-huumaan, sillä viime torstaina Keuruun ”iglussa” oli jo melkoinen meininki sekä 611 katsojaa. Tämän illan jälkeen ottelusarja jatkuu vielä ainakin keskiviikkona Lempäälässä, sitten tarvittaessa perjantaina Keuruulla ja lauantaina Lempäälässä. Finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.Mestiksen neljäs välieräottelu KeuPa – LeKi pelataan Keuruun jäähallissa maanantaina 8. huhtikuuta klo 18:30.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Keskisuomalainen digi 3 kk 15 € ja käytössäsi on verkon rajaton käyttöoikeus, päivän lehti -sovellus sekä uutissovellus mobiililaitteille.

Voit myös katsoa muut edulliset tilausvaihtoehdot (esimerkiksi. 24 h digitilaus vain 2 €).

Tilaa tästä 3 kk 15 € Tilaa 24 h 2 € Katso Black week tarjous! Olen jo tilaaja