Chicago hävisi Torontolle NBA:ssa – Markkanen Bullsin paras pistemies

NBA

STT

Koripallon NBA-joukkue Chicago Bullsin suomalaistähti Lauri Markkanen kellotti joukkueensa toiseksi isoimmat peliminuutit 39.04, kun Bulls hävisi maanantain vastaisena yönä Toronto Raptorsille 89–95. Bulls on jumittunut itälohkon häntäpäähän, mutta haastoi hyvin toisena olevan Raptorsin.

–  Se antaa meille itseluottamusta, että pystymme kilpailemaan loppuun asti yhden NBA:n kärkijoukkueen kanssa. Mutta samalla on turhauttavaa, että emme kyenneet venymään voittoon asti, Markkanen kertoi seuransa Facebook-sivustolla.

Tupla-tuplan tehnyt Markkanen oli Bullsin paras pistemies, kun hän pussitti 18 pistettä ja kahmi lisäksi kymmenen levypalloa. Markkanen upotti neljä seitsemästä kolmen pisteen heittoyrityksestään. Puolisentoista minuuttia ennen loppua hän toi kolmosella Bullsin kolmen pisteen päähän Raptorsista, mutta vastustaja ratkaisi pelin lopullisesti vapaaheitoillaan.

Raptorsin tehokkain oli 27 pistettä heittänyt Kawhi Leonard. Pascal Siakam heitti 20 pistettä ja voitti 12 levypalloa.

Piristymistä ilmassa

Koko kauden sarjan pohjalla kyntänyt Bulls haastoi hyvin Raptorsin ja on muutenkin osoittanut piristymisen merkkejä viime aikoina. Bulls on voittanut kolme viidestä viime ottelustaan ja nappasi viime viikolla kauden ensimmäiset peräkkäiset voittonsa.

Bullsin tulevaisuuden rungoksi kaavaillut Markkanen, Kris Dunn ja Zach LaVine olivat Raptorsia vastaan toista kertaa tällä kaudella aloitusviisikossa. LaVine heitti ottelussa 13 ja Dunn 14 pistettä.

–  Vastassamme oli mahdollisesti sarjan paras joukkue, ja me taistelimme. Hallitsimme peliä ja tempoa suunnilleen 36, 38 minuuttia. Noudatimme pelisuunnitelmaa tarkasti. He tekivät muutaman korin enemmän, Bullsin valmentaja Jim Boylen kertoi Chicago Tribunelle.

Marras-joulukuun taitteessa Bulls hävisi seitsemän ottelua peräkkäin, mutta tuon jälkeen se on voittanut viisi ottelua kahdestatoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut