Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Brighton kiri vieraskentällä tasoihin kahden maalin takaa

Shane Duffy puski Brightonille kavennusmaalin. LEHTIKUVA/AFP

STT

Brighton nousi kahden maalin takaa tasapeliin Southamptonin vieraana, kun joukkueet kohtasivat maanantai-iltana jalkapallon Englannin Valioliigassa.

Ensimmäisen maalin etelärannikon joukkueiden kohtaamisessa iski tanskalainen keskikenttämies Pierre-Emile Höjbjerg, joka vei Southamptonin johtoon komealla kaukolaukauksella 10 minuuttia ennen taukoa.

Toisella puoliajalla kotijoukkue Southampton siirtyi jo 2–0-johtoon Danny Ingsin pilkkumaalilla. Shane Duffy kuitenkin puski Brightonille kavennusmaalin vain kaksi minuuttia myöhemmin.

Southampton oli kiinni kolmessa pisteessä melkein loppuun asti, mutta lisäajalla Brightonille vihellettiin kulmapotkun jälkitilanteesta rangaistuspotku, kun James Ward-Prowse rikkoi Duffya. Konkarihyökkääjä Glenn Murray toimitti pilkun sisään.

Avausmaalin tehnyt Höjbjerg harmitteli menetettyä johtoa.

–  Jos haluamme vakavissamme kilpailla jostakin, tällaisia otteluita ei voi päästä käsistään. On mukavaa tehdä tuollainen hieno maali, mutta haluan voittaa, millään muulla ei ole väliä, tanskalainen tuumi.

Brightonille nousu kahden maalin tappioasemasta 2–2-tasapeliin oli toinen perättäinen, edellisessä valioliigakamppailussaan se teki saman tempun Fulhamia vastaan.

Southampton ja Brighton ovat liigassa sijoilla 13 ja 14, molemmilla on viidestä ottelusta viisi pistettä.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut