Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Tappara kohtaa Liigan puolivälierissä kevään finaalivastustajansa

Juha Aaltonen / STT

Tappara oli lauantaina vaikeuksissa jääkiekkoliigan runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan HPK:ta vastaan, mutta voitti lopulta 4-3 ja piti kolmannen sijansa runkosarjassa.

Tappara kohtaa puolivälierissä runkosarjan kuutosen eli viime kevään finaalivastustajansa KalPan.

– KalPa herättää kunnioitusta, se on kova joukkue. Keskitymme kuitenkin lähinnä omaan peliin, nyt pidetään vähän taukoa eikä tulla jäähallille, sanoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

Tappara teki kolme ylivoimamaalia, Kristian Kuusela teki niistä kaksi ja syötti yhden. Kapteeni Jukka Peltola sai osumista kolme syöttöpistettä.

– Ylivoima toimi, se on toiminut koko kauden hyvin. Muutenkin peli oli hyvää, joukkueet pelasivat aktiivisesti ja rohkeasti, Rautakorpi lisäsi.

Tappara lähtee puolustamaan mestaruutta, mutta haastajia on varmasti enemmän kuin moni uskoi syksyllä.

– Mielenkiintoinen kevät on edessä, se on varmaa, Rautakorpi sanoi.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut