Kahdeksan olympiavoiton Björgen hehkutti Pärmäkoskea: "Krista on tulevaisuudessa yksi kovimmista"

"Näette häntä vielä paljon", Marit Björgen povasi.

Krista Pärmäkoski (vas.), Marit Björgen ja Stina Nilsson juhlivat mitalisijojaan naisten 30 kilometrin hiihdossa. Vesa Moilanen / Lehtikuva

Janne Lehikoinen / STT

Marit Björgen päätti uskomattoman olympiauransa musertavaan voittoon Pyeongchangin kisojen päätöslajissa 30 kilometrillä. Olympiakulta oli 37-vuotiaan norjalaishiihtäjän kahdeksas, ja se nosti hänet ampumahiihtäjä Ole Einar Björndalenin ja maastohiihtäjä Björn Dählien rinnalle talviolympialaisten kaikkien aikojen voittoisimpina urheilijoina.

Samalla kasvoi kokonaissaalis viiteentoista olympiamitaliin. Björndalen 13 mitalillaan jäi taakse jo parisprintin pronssisijalla.

– Tätä on vaikea ymmärtää, kahdeksan kultaa ja 15 mitalia. On kunnia päättää olympiaura tällaiseen, Björgen kertoi.

Uran jatkoa vaikkapa ensi vuoden Seefeldin MM-hiihtoihin Björgen vielä pohtii. Jotain prioriteeteista kertoo kuitenkin ehkä se, mikä hiihtokuningattarella oli ajatuksissa ensimmäisenä maaliviivan ylitettyään.

– Olen ollut kolme viikkoa erossa (2-vuotiaasta pojastaan) Mariuksesta. Tiesin, että saan nähdä hänet jälleen pian.

Björgen iloitsi palkintopallilla "nuorten tyttöjen" eli 27-vuotiaan Krista Pärmäkosken ja 24-vuotiaan Stina Nilssonin seurasta.

– Krista on tulevaisuudessa yksi kovimmista, Björgen julisti.

– Näette häntä vielä paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut