Venäläistaituri Pavel Datsjuk nousi kolmen kullan kerhoon

Datsjukilla on nyt Stanley Cupit vuosilta 2002 ja 2008 sekä MM-kulta vuodelta 2012.

Pavel Datsjuk (vas.) kamppaili Tsekin Petr Koukalia vastaan olympiaturnauksen välierässä. Vesa Moilanen / Lehtikuva

STT

Venäläisurheilijoista koostuvan OAR:n Pavel Datsjuk nousi niin sanottuun kolmen kullan kerhoon, kun hän saavutti häneltä puuttuneen olympiakullan. Datsjukilla, 39, on Stanley Cupit vuosilta 2002 ja 2008 sekä MM-kulta vuodelta 2012.

Datsyuk teki olympiaturnauksessa kuuteen peliin tehot 0+6.

– En ajattele triplaa. Kaikkein tärkeintä on voitto maallemme, joukkuetovereille ja heidän perheilleen, Datsjuk sanoi.

– Kiitän venäläisiä syvästi kannustuksesta. He kannustivat koko ajan, Datsjuk jatkoi.

Nikita Gusev nousi puolestaan miesten olympiajääkiekon pistepörssin voittoon. Ennen OAR:n ja Saksan välisen loppuottelun alkamista Suomen Eeli Tolvanen oli kiinni pistepörssin voitossa tehoilla 3+6=9.

Loppuottelussa Gusev laukoi kaksi maalia ja nappasi kaksi syöttöpistettä, kun OAR kukisti jatkoajan päätteeksi Saksan maalein 4–3. Gusev tasoitti pelin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja syötti Kirill Kaprizovin voittomaalin. Gusev summasi turnauksessa kuudessa ottelussa pisteet 4+8=12.

OAR:n seuraavaksi parhaat pistemiehet olivat Kaprizov (5+4=9) ja Ilja Kovaltshuk (5+2=7). Suomen Petri Kontiola iski tehot 2+4=6.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut