Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Emmi Peltosen valmentaja Kaipio: Rutiinin puute näkyi jäällä

Emmi Peltosen on rukattava harjoitteluaan pitkäjänteisemmäksi

Emmi Peltonen ja valmentaja Sirkka Kaipio halasivat Peltosen vapaaohjelman jälkeen. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Reima Rautiainen / STT

Emmi Peltosta valmentava Sirkka Kaipio näki, että nuori taitoluistelija maksoi Pyeongchangin olympiakisoissa oppirahoja. Kokemattomuus suuren luokan arvokisoista paljolti selitti suomalaisen vapaaohjelmassa nähdyt virheet.

Peltosella oli ennen olympialaisia kokemusta aikuisten arvokisoista kaksista EM-kilpailuista ja viime vuoden MM-mittelöistä. MM-urakka päättyi lyhytohjelman 29. sijaan, joten Pyeongchangin olympiavapaaohjelma oli vasta hänen kolmantensa arvokisoissa.

– Emmillä ei ollut koko viikon kestävistä arvokilpailuista kokemuksia kuin EM-kisoista, joissa kilpailijoiden taitotaso on kuitenkin matalampi. Tekemisen jänne oli täällä pitkä. Herkästi käy niin, ettei nuoren urheilijan rutiini riitä loppuun asti, Kaipio sanoi.

Peltonen oli olympiajäällä 20:s. EM-kilpailuista hänellä on viime ja tältä vuodelta sijoitukset 11 ja yhdeksän.

Treeneissä kuin kilpailutilanteessa

Peltosella, 18, on takanaan rankka kausi. Ensin hän kilpaili liki tammikuun loppuun saakka Viveca Lindforsin kanssa Suomen olympiakisapaikasta.

Pyeongchangissa on ollut näytettävää myös virallisen kilpailun ulkopuolella.

– Hänellä on takanaan täällä 14 harjoitusta. Tämä on arvovaltainen tapahtuma, on katsojia ja puitteet. Se tuo untuvikolle luistelijalle jokaiseen harjoitukseen tunteen kuin hän olisi menossa kilpailuun, Kaipio selitti stressaavaakin asetelmaa.

Peltosen vapaaohjelma alkoi lupaavasti, mutta pian valmentaja huomasi, että runsas kisaviikko Pyeongchangissa oli vaatinut veronsa.

– Emmi teki harjoitukset 14 kertaa tosi hyvin plus lyhytohjelman. Ajattelin, että 15. kertakin olisi vielä tullut, mutta hyvän alun jälkeen vapaaohjelmassa näkyi, ettei terävyys ollut enää ihan kohdillaan.

Harjoittelua pitkäjänteisemmäksi

Synnyinmaassaan Yhdysvalloissa paljon harjoitelleen Peltosen on keväällä aika pysähtyä. Olympiakausi on ollut alituista kisanäyttöjen antamista, mutta ensi kaudelle pitkäjänteiselle harjoittelulle on raivattava aikaa ja tilaa.

– Olympialaisten vuoksi hänen harjoittelunsa on ollut tähtäämistä seuraavaan tavoitteeseen, jotta taas seuraava tavoite selviää. Ei ole ollut pitkää harjoitusjaksoa, jolla tiedettäisiin, että nyt on kuusi viikkoa aikaa tehdä kunnollinen valmistautuminen.

Peltosen on pureuduttava harjoittelussa luistelun teknisiin yksityiskohtiin.

– Toivon, että löytyy sellainen pidempi jakso, että hän voi lähteä Kaliforniaan, jossa voi hakea hyvää sparrausta ja saada tekniikkavalmennusta, joka vahvistaa suoritusrutiinia ja -tasoa.

Valintakohu ei häirinnyt

Peltosen ja Lindforsin keskinäinen kilpailu olympiakisapaikasta on kerännyt tällä kaudella huomiota. Kaipion mukaan pienoinen poru ei ole vaikuttanut Peltoseen.

– Käsittääkseni Emmi käsitteli sen tosi nopeasti. En koe, että se häiritsi hänen suoritustaan millään tavoin.

Emmin isä Ville Peltonen pelasi jääkiekkoilijana neljät olympiakisat vuodesta 1994 vuoteen 2010. Isää kannattaa kuunnella, sillä tämä oli voittamassa neljää olympiamitalia.

– Emmi on taustansa vuoksi siitä mainio urheilija, että hän saa hyviä ohjeita ja tukea. Arvostan Emmiä kovasti kovasti sen takia, että hän todella rakentaa uraansa askel askeleelta ylöspäin, valmentaja Kaipio sanoi.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut