JYPn jyräämä TPS toipui murskatappiosta nopeasti – Lukko jäi kotijäällään jalkoihin

Lauantaina Raumalla turkulaisjoukkue oli kuin uudesti syntynyt Lukon hävitessä selvin 2–5-numeroin.

Asko Tanhuanpää / STT

TPS kokosi jääkiekkoliigassa rivinsä nopeasti perjantain masentavasta 1–7-kotitappiosta JYPille. Lauantaina Raumalla turkulaisjoukkue oli kuin uudesti syntynyt Lukon hävitessä selvin 2–5-numeroin.

Tärkein tekijä voiton takana oli onnistunut ylivoimapeli. Neljästä ylivoimastaan turkulaiset tekivät kolme maalia.

– Perjantain virheet käytiin porukalla läpi, eikä niihin enää sorruttu. Pienet voittavat teot kaivettiin taas esiin. Tiivis viisikon pelaaminen, joukkuepeli ja taito olivat nyt taas hallussa. Ja kun tekee kolme maalia ylivoimalla eikä päästä yhtään omiin alivoimalla, se yleensä riittää, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen tiivisti.

TPS johti ottelua avauserässä jo 3–0 Petrus Palmun kahdella ylivoimamaalilla ja ikinuoren Eric Perrinin, 42, riisto-osumalla. Lukko kuitenkin tuli vielä peliin mukaan iskettyään kiekon kymmenessä sekunnissa kahdesti ohi TPS-vahti Rasmus Tirrosen. Lopullisen ratkaisun iskivät Teemu Väyrynen ja Ilari Filppula.

– Aika likelle päästiin, mutta missään kohtaa emme kuitenkaan saaneet peliä kunnolla rullaamaan. Turha tätä on selitellä, pettymys on kova, Lukon päävalmentaja Pekka Virta manasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut