Kauden pienin yleisömäärä näki Sportin jatkoaikavoiton

Katsomossa oleili vain 2 432 katsojaa, mikä on Liigan pienin yleisömäärä tällä kaudella.

Seppo Huhtala / STT

Lappeenrannan SaiPan Pohjanmaan-kiertue alkoi tiistaina 2–1 (0–0, 0–0, 1–1, 1–0) -jatkoaikatappiolla Vaasan Sportia vastaan. Sportin maalintekoa jatkoajalla helpotti kahden pelaajan ylivoima, joista varsinkin ensimmäinen SaiPan jäähy oli tulkinnanvarainen.

Peli ei vaasalaisia kiinnostanut, sillä katsomossa oleili vain 2 432 katsojaa, mikä on Liigan pienin yleisömäärä tällä kaudella.

– Kaksi erää olimme unessa, eivätkä kaikki pelaajat pelanneet omalla tasollaan. Kolmanteen erään parannettiin tosi paljon, oli Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen huomioinut.

Vauhdikasta peliä nähtiin heti ottelun alusta saakka, sillä SaiPa näytti tulleen Vaasaan voittamaan. Toisessa erässä SaiPa oli parhaimmillaan, sillä se sai heikkojen ylivoimien jälkeen aina hyvän pelivireen päälle.

Kun peli jatkui poikkeuksellisen kauan maalittomana, ymmärsivät kaikki, että yhdenkin maali arvo kertautuu minuutti minuutilta.

Kun peliajalla molemmat joukkueet vihdoin saivat kiekon kertaalleen maaliin, pitkitettiin peliä jatkoajalla. Sportin kahden pelaajan ylivoiman hyödynsi Joni Tuulola puolitoista minuuttia ennen jatkoajan päättymistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.