Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiri paransi loppua kohden

Jyväskyläläiset tekivät 17 kolmostilanteesta kolme juoksua. Sarja-avaus tuotti Kirille kaksi pistettä.

Jyväskylän Kiri avasi kautensa pesäpallon supersarjassa 2–1-voitolla Hyvinkään Tahkosta. Voitossa on pieni karvas jälkimaku, sillä jyväskyläläisille oli tarjolla kolmekin pistettä. Kiri kun lahjoitti ensimmäisen jakson voiton oman ulkopelivirheen takia.

Mutta kokonaisuus jäi vahvasti plussalle. Kiri sai aikaiseksi 17 kolmostilannetta ja pääsi yrittämään kotiutusta 14 kertaa. Vaikka kotiuttaminen oli hieman nihkeää, on Kirin lyöntipelissä dynamiikkaa ja rohkeutta.

– Päivän teemana oli, että kolmostilanteita pitää saada enemmän kuin 11–12. Nyt saatiin 17 ja kyllä sillä lukemalla jotain pitää tapahtuakin, Kirin pelinjohtaja Petri Kaijansinkko sanoi.

Kiri ei kuitenkaan saanut juoksuja aikaiseksi ennen seitsemättä vuoroparia. Tarvittiin kokenut Pasi Rajala, 35, joka pisti pallon rohkeasti väliin yhden palon ajolähtötilanteessa.

– Hautalan Perttu sanoi, että vedä rohkeasti vaan, Rajala kertoi ja teki työtä käskettyä.

Rajalan kotiutus vapautti Kirin lyöntijumin. Jukka Latvalan välilyönti viimeisessä vuorossa varmisti Kirille jaksovoiton ja supervuorossa voittojuoksun löi Perttu Hautala.

Kauden avauspeli on monasti takkuista tekemistä, joten Kirin kotiutusprosentista ei tarvitse olla huolissaan. Varsinkin Latvalan lyönti alkaa varmasti napsua kenttään kauden edetessä.

– Varmaan peli paranee kauden mittaan ja saadaan sisäpeliä paremmin rullaamaan, Rajala sanoi.

Itse asiassa Kiri vaihtoi hyvin miestä pesien välillä, mutta homma tökkäsi kolmostaipaleelle. Miikka Matikka teki kärkilyönneissä sadan prosentin suorituksen lukemilla 7/7.

– Se on kova suoritus Miikalta Tahkoa vastaan, Kaijansinkko viittasi aiemmin Tahkossa pelanneeseen Matikkaan.

Jos oli Kirillä vaikeuksia kotiutuksissa, niin ei niissä onnistunut Tahkokaan. Vieraat yrittivät miestä kolmoselta kotiin 13 kertaa, mutta onnistui vain kerran. Etenijäjokeri Mikko Pauna kotiutti Teemu Nikkasen lyhyellä kakkosrajanäpyllä. Se juoksu tuli halvalla, sillä Kirin ulkokenttä oli sijoittunut, siten, että siepparin tontilla oli omakotitalon verran tyhjää tilaa.

– Meillä on ryhmityksen vaihdos menossa, kun lyömässä oli etenijän tyyppinen kaveri, Kaijansinkko selitti.

Kiri siis luuli, että takatilanteessa lyönyt Pauna menee kentälle, mutta pelinjohtaja Sami Sirviö ottikin Nikkasen kolmoselta kotiin.

– Otan sen osaksi omaan piikkiin, Kaijansinkko kuittasi.

Tuota virhettä lukuun ottamatta Kirin ulkopeli oli mallikasta. Juho Määttälä teki monta tärkeää paloa linjassa ja hyvin tonttinsa hoiti myös Aku Kettunen, 18, joka pelasi elämänsä ensimmäisen ottelun miesten supersarjassa.

– Eka peli, eikä ainuttakaan ulkopelivirhettä, Kaijansinkko kehui.

Kirin lukkarina pelasi eilen Hautala ja Jani Karppanen löi jokerina. Karppanen on ollut kaksi kuukautta pelaamatta ja on vasta toipunut pelikuntoon.

Sirviö luonnehti Kirin ja Tahkon välistä vääntöä tyypilliseksi sarja-avaukseksi, jossa molemmat joukkueet jännittävät. Äitienpäivän koitos olisi vallan hyvin voinut kääntyä myös Tahkon eduksi.

– Hyvä, että päästiin aloittamaan sarja voitolla, Kaijansinkko sanoi.