Zlatanin agentti uhkaa oikeusjutulla dopingsyytösten vuoksi

Zlatanin paino nousi Juventuksessa puolen vuoden aikana kymmenen kiloa, mikä saa asiantuntijat epäilemään dopingia. Ben Stansall / Lehtikuva

STT

Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen entinen päävalmentaja Ulf Karlsson pisti porisemaan kattilallisen dopingepäilyjä syyttämällä Karlstadissa pidetyssä keskustelutilaisuudessa jalkapallotähti Zlatan Ibrahimovicia kiellettyjen aineiden käytöstä.

- Zlatanin paino nousi Juventuksessa puolen vuoden aikana kymmenen kiloa. Luulen, että hän oli doupattu, Karlsson sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Karlsson on alan asiantuntija, sillä vuonna 2004 hän tunnusti Aftonbladetissa syöneensä anabolisia steroideja omalla urheilu-urallaan 1970-luvun alussa. Moniottelija oli marssinut varuskuntansa lääkärin puheille ja saanut reseptin kahteen dianabol-steroidikuuriin.

Karlssonin puheet saivat Zlatanin agentin Mino Raiolan kiehumaan.

- Tämä mies on tehnyt suuren virheen. Haastamme hänet oikeuteen. En ole Ruotsin lain asiantuntija, mutta meillä on ruotsalainen asianajaja, Raiola ilmoitti Expressenille.

Karlsson selitti jälkikäteen puheitaan.

- Tämä oli keskustelu siitä, miten yleistä doping on. Mainitsimme että Juventuksella oli lääkäri, joka sai 22 kuukauden vankeusrangaistuksen pelaajien järjestelmällisestä douppaamisesta. Ja olemme voineet lukea, miten Zlatanin paino nousi hyvin nopeasti. Se on luonnotonta. Mutta en usko, että hän tietoisesti douppasi, Karlsson sanoi Expressenille.

Juventus oli 1990-luvun lopulla tutkinnan kohteena dopingepäilyjen takia. Marraskuussa 2004 joukkueen lääkäri Riccardo Agricola sai 22 kuukauden vankeustuomion epohormonin antamisesta pelaajille vuosien 1994 ja 1998 välisenä aikana. Tuomio kaatui seuraavassa oikeusasteessa vuonna 2005.

Ibrahimovic pelasi Juventuksessa vuosina 2004-2006.

- Juventuksen dopingtapaus oli jo ohi, kun Zlatan saapui. Zlatan testattiin 15-20 kertaa. Juventus oli suurennuslasin alla, Raiola sanoi.

Raiola kertoi Zlatanin suhtautuneen Karlssonin puheisiin rauhallisesti.

- Puhuin juuri hänen kanssaan. Häntä mietitytti enemmän se, että hän epäonnistui rangaistuspotkussa eilen (Manchester Citya vastaan Mestarien liigan puolivälierissä). Hän sanoi, ettei ole hänen asiansa vastata tällaisiin väitteisiin, Raiola sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.