Kreikan vilppiseura ulos Eurooppa-liigasta

STT

Kreikan jalkapallon pääsarjassa viime kaudella viidenneksi sijoittunut Olympiakos Volos on suljettu Uefan Eurooppa-liigasta jalkapallovilppiin sotkeutumisen takia.

Volosin piti kohdata ranskalainen Paris Saint-Germain kilpailun playoff-kierroksella.

Uefa ei ole ilmoittanut kreikkalaisseuran korvaajaa kilpailussa. Volosilla on oikeus valittaa tuomiostaan maanantaihin saakka.

Kreikan jalkapalloliitto sulki Volosin aikaisemmin ulos myös maan pääsarjasta, mutta liiton valitusvaliokunta kumosi päätöksen eilen. Pälkähästä pääsi myös toinen pääsarjaseura Kavala.

Ottelutulosten manipuloinnista syytettyjen seurojen sanktiot vaihtuivat pisterangaistuksiin. Volos aloittaa sarjan kymmenellä miinuspisteellä, Kavala selvisi kahta pistettä vähemmällä.

Kaikkiaan yli 60 ihmistä on tutkinnan kohteena Kreikan korruptioskandaalissa. Kymmenen ihmistä on pidätettynä.

Suomessa Tampere United suljettiin vuodeksi Palloliiton sarjoista, kun se oli vastaanottanut rahaa jalkapallovilpistä epäillyltä singaporelaiselta taholta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.