JJK nousi liigassa neljänneksi

Anssi Koskinen

JJK haki maanantai-iltana täyden pistepotin Valkeakoskelta. Veikkausliigan ottelu päättyi jyväskyläläisten hyväksi numeroin 1-2 (0-1), mutta paikkoja kettupaidat saivat vaikka viiteen täysosumaan.

Toisen puoliajan puolivälin jälkeen peli näytti olevan jo selvä, sillä jyväskyläläiset johtivat maalein 0-2 ja loivat maalipaikkoja mielin määrin. 77. minuutilla kotijoukkue nousi kuitenkin taistelemaan voitosta Niko Ikävalkon maalilla.

Tilanne syntyi JJK:n puolustuspään virheestä, kun Juha Pasoja katkaisi vaarallisen matalan keskityksen suoraan Ikävalkon jalkaan. Haka-hyökkääjä tykitti kavennuksen ohi voimattoman Mihaly Szerovayn.

Sen lähemmäs isännät eivät päässeet, sillä ottelun lopussa JJK piti palloa hallussaan kuin köyhän miehen Barcelona ikään. Vieraat jauhoivat väkevää syöttömyllyä keskikentällä ja jopa isäntien puolustuspäässä, eikä Haka pystynyt luomaan todellisia maalitilanteita.

Jyväskyläläiset siirtyivät johtoon 23. minuutilla, kun Mika Lahtinen puski upeasti Tommi Karin vapaapotkun maaliin. Maali oli Lahtiselle neljäs kuluvalla Veikkausliiga-kaudella.

Edellisessä ottelussaan 6-1-kotivoiton ottaneilla jyväskyläläisillä oli maalin jälkeen vahva ote pelistä. Lisäosuma oli tulla jo hetken päästä, kun Hakan maalivahti haparoi pallon kanssa maaliviivalla.

Toisen JJK-maalin sijoitti joukkueen kapteeni Mikko Hyyrynen 52. minuutilla. Vahvasti pelannut kippari pääsi yksin läpi, harhautti maalivahdin ja lirutti pallon verkkoihin. Maali oli Hyyryselle liigakauden toinen.

Heti seuraavassa tilanteessa Lasse Linjala pääsi pyörittelemään Haka-puolustusta mielin määrin. Laukaus viuhui kuitenkin lähietäisyydeltä ohi maalin.

JJK:lla on nyt koossa 19 pistettä ja se nousi liigassa neljänneksi jättäen Tampere Unitedin taakseen paremman maalieron turvin. Taakse jäi myös juuri Valkeakosken Haka.

Seuraavan ottelunsa JJK pelaa maanantaina 19. heinäkuuta kotikentällään. Ottelussa on juhlan tuntua, sillä kyseessä on kauden ensimmäinen kotipeli Harjun uudistetulla kentällä. Vieraaksi saapuu VPS Vaasasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.