J-P Tuomanen Jarosta JJK:n keskikentälle

Ilkka Kulmala

JJK aloitti liigajoukkueen pönkittämisprojektinsa tuhdilla hankinnalla. Jyväskyläläisseura teki torstaina suoran kolmivuotisen sopimuksen 23-vuotiaan keskikenttäpelaaja Jukka-Pekka Tuomasen kanssa.

TPS:n kasvatti urakoi viime kaudella Pietarsaaren Jaron liigaryhmässä keskikentän ankkuripelaajana hyvällä menestyksellä. Tuomanen oli jokaisessa kamppailussa aloituskokoonpanossa.

- Sain Pietarsaaresta sen, mitä menin hakemaankin. Pääsin taas pelirytmiin yhden torsoksi jääneen kesän jälkeen, Tuomanen kertoi.

- Jyväskylän valitsin useastakin syystä. Vähäisin niistä ei ollut se, että JJK on tosi mielenkiintoinen joukkue, jossa on tarjolla iso rooli.

Lohjalla syntynyt Tuomanen on iästään huolimatta kokenut "liigajyrä".

- Muutin 16-vuotiaana Turkuun ja TPS:ssa debytoin jo seuraavana vuonna, mies kertoo.

Kaudella 2007 Tuomanen joutui kuitenkin sivurooliin. Peliaika jäi vähiin.

- Suurin tekijä tähän oli se, että seura hankki keskikentälle Simo Valakarin ja Chris Cleaverin. Tein omat johtopäätökseni ja suuntasin Jaroon.

JJK-vaihtoehto pälkähti Tuomasen päähän välittömästi, kun kettupaitaseura oli varmistanut nousunsa liigaan.

- Asia sinetöityi nopeasti sen jälkeen, kun olin keskustellut valmentaja Ville Prihan ja seurajohtaja Joni Vesalaisen kanssa. Paketti vaikuttaa vähintäänkin lupaavalta.

- Pelaajissakin on tuttuja. Babatunde Wusun ja Adyn opin tuntemaan Turussa. Matti Lähitie, Tuomas Latikka ja Mika Lahtinen taas ovat touhunneet samoissa junnumaajoukkueissa, Tuomanen valotti - ja esitti yhden kainon toiveen.

- Olisi hieno juttu, jos Tunde päättäisi jäädä Jyväskylään.

Tuomasta kiinnostaa Jyväskylässä muukin kuin jalkapallo.

- On aika katsella jo opiskelujuttujakin. Pietarsaaressa oli jalkapalloilullisesti kaikki hyvin, mutta silti päätin jo hyvissä ajoin, että yksi kausi riittää. Kaupunki ei tarjoa juurikaan opiskelumahdollisuuksia, toisin kuin Jyväskylä.

Urheilupuolella Tuomanen aikoo olla jatkamassa JJK:n nostattamaa futisbuumia.

- Siitä lähdetään, että joukkue ei ajaudu ainakaan mihinkään putoamistaisteluihin, uusi kasvo paalutti.

Tuomanen ilmestyy Jyväskylään viimeistään joulukuun 1. päivä. Silloin käynnistyvät JJK:n harjoitukset.

JJK työstää liigaryhmää täydellä höyryllä. Priha on pistänyt paperille noin 20 kiinnostavan pelaajan nimet.

Ensimmäinen yliviivattu oli Tamas Gruborovics. KooTeePeen laituri kävi Jyväskylässä neuvottelemassa vielä keskiviikkona, mutta sopimusta ei syntynyt eikä synny.

- Seuraavaksi ilmoitamme uuden hyökkäävän keskikenttäpelaajan nimen, Joni Vesalainen kertoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.