Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Painetun Keskisuomalaisen jakelussa on tänään ongelmia, eivätkä kaikki tilaajamme valitettavasti saa lehteä ajoissa. Tämän vuoksi näköislehtemme on avattu vapaasti luettavaksi.

Historiaa tehnyt JYP-luotsi ei paukuttele henkseleitä

JYP selvisi SM-liigan välieriin neljäntenä peräkkäisenä keväänä. Polku oli kuitenkin tällä kertaa melko lailla erilainen kuin edellisvuosina. Kolme peräkkäistä runkosarjan voittoa saivat seurakseen neljännen sijan, joka varmistui vasta aivan kalkkiviivoilla. Sen jälkeen sarjavitonen Ässät lähti puolivälierissä lauluun voitoin 4-0.

Moista temppua oli vaikea kuvitella syksyllä. JYPin ylipäällikkö Risto Dufva pistettiin kilometritehtaalle syyskuussa ja tilalle hyppäsi kakkosvalmentaja Jyrki Aho. Ilmapiiri joukkueessa vapautui, mutta tappiokierteen oikaiseminen otti aikansa. Moni ehti kuitenkin jo ennen joulua vakuuttua, että JYPistä ei missään tapauksessa ole tämän kauden mitalipeleihin.

Pontta väitteelle olisi sekaisin olleen pelin lisäksi voinut hakea myös historiasta. Kesken kauden puikkoihin hypännyt päävalmentaja on pystynyt luotsaamaan joukkueensa välieriin SM-liigasaa vain yhden kerran. Tämän tempun teki muuan Hannu Aravirta 18 vuotta sitten, kun hänet nimitettiin päävalmentajaksi kesken kauden Alpo Suhosen saatua potkut. Aravirta valmensi Jokerit lopulta mestariksi. Hän tuli kuitenkin tehtäväänsä ulkopuolelta, päätoimisen maajoukkueen kakkosvalmentajan paikalta.

Kakkoskäskijästä päävalmentajaksi kesken kauden siirtynyt koutsi ei ole koskaan aiemmin johtanut joukkojaan välieriin. Kiekko-Keskisuomalaiselta historiallisesta saavutuksesta kuullut Aho ei intoutunut paukuttelemaan henkseleitä asian tiimoilta.

-Ihan mukavahan tuo on kuulla, Aho naurahtaa, mutta siirtää kaiken kunnian välittömästi koko hurrikaaniyhteisölle.

-Yhdessä tämä kaikki on kuitenkin tehty. Valmennus, joukkue ja seurajohto. Ei tämä ole yhden miehen show, hän alleviivaa.

Eikä Aho halua edes lällätellä epäilijöille. Ei, vaikka niitä löytyi Keski-Suomessakin lähes joka torpasta 37-vuotiaan palokkalaisen aloitettua pestinsä yhdellä nihkeällä jatkoaikavoitolla, jota seurasi neljä tappiota varsinaisella peliajalla.

-Urheiluun kuuluu se, että ihmisillä pitää olla mielipiteitä. Näin sen täytyy olla, sehän synnyttää keskustelua. Siinä tämä koko draama ja tarina on, että näistä asioista väännetään milloin missäkin, milloin minkäkinlaisella porukalla, Aho kuittaa.

Sanovat, että "Jykä on hyvä jätkä".

Se on helppo uskoa. Tulevat viikot näyttävät, onko hyvästä jätkästä mestarivalmentajaksi.

JYP ja Jokerit saivat puolivälierien jälkeen huilata täyden viikon ja odotella vastustajaa, joka selvisi vasta Pelicans-Kärpät ja KalPa-Blues -sarjojen seitsemänsien otteluiden jälkeen. Aho pitää lähtökohtaa välieriin jopa ihanteellisena.

-Se, että kohdataan puolivälierissä Ässät oli aika pitkään tiedossa ennen pelien alkamista. Siinä ehti tietysti miettiä kaikenlaista vastustajankin suhteen. Nyt fokus on ollut pelkästään omassa tekemisessä, kun vastustaja selvisi näin myöhään, vasta maanantai-illan ja tiistaipäivän aikana Jokereihin syvällisemmin perehtynyt Aho sanoo.

-HIFK-Jokerit -sarjan pelejä en viime viikolla katsellut, mutta kyllähän kaikki joukkueet ovat tietysti runkosarjasta tuttuja, hän lisää.

-Hienoja pelejä ja kovia taisteluja on varmasti luvassa. Sellaisia ottelut Jokereita vastaan olivat ainakin runkosarjassa.

Kun kummankin joukkueen asetelma sarjaan on samanlainen, ei taiston tauottua auta enää selitellä. Lepo- tai pelituntumaetua ei ole kummallakaan.

-Kumpikin on saanut hioa peliään viikon, odotella vastustajaa ja huilatakin siinä samalla, Aho toteaa.

Pieniä vammojakin lienee hoidettu samalla?

-Eihän tässä vaiheessa kautta sellaisia ole. Sairaslistalla on pari pelaajaa (Sami Vatanen ja Pavel Skrbek), muilla on korkeintaan satunnainen tippa nenänpäässä, Aho murjaisee.

Kuuma kysymys JYPin kohdalla on tietysti epäonnen soturi Sami Vatanen. Nuori superpakki loukkaantui toisena keväänä peräkkäin viimeisessä puolivälierässä ja kausi oli sillä paketissa.

-Lopullinen varmistus asialle tuli tietysti vasta maanantaina, mutta aika nopeasti oli selvillä, ettei tilanne hyvältä näytä. Samin puolesta tietysti harmittaa, mutta joukkueen kanssa katseet piti vain kääntää eteen päin. Sami oli runkosarjassa pois kuusi viikkoa murtuneen sormen takia ja ilman häntäkin pystyimme pelaamaan erittäin hyvää jääkiekkoa. En näe mitään syytä, miksi emme pystyisi siihen myös pudotuspeleissä, Aho linjaa.

Vuosi sitten ilman Vatasta pelannut JYP putosi välierissä Bluesille voitoin 4-1. Vatasen poissaolo näkyi, mutta toisaalta näkyi myös tietynlainen ahdistunut ilmapiiri. Risto Dufvan äärimmäinen vaatimustaso oli syönyt joukkueen henkiset eväät. Mutta kumpi asia oli JYPin kannalta isompi?

Aho ei halua vuoden takaisiin tapahtumiin enää palata.

-On mahdotonta sanoa, kuinka paljon mikäkin johtui mistäkin. Eikä niitä enää kannata vatvoa, se oli silloin ja nyt on nyt.