Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksityiselämän käänteet ajoivat Jari-Matti Latvalan ulos rallin MM-sarjasta – "Parisuhteeni kiinnosti enemmän mediaa kuin urheilu-urani koskaan"

Suomalainen ralliautoilija Jari-Matti Latvala käsittelee elämänsä ja uransa kipeitä viime vuosia Riikka Smolander-Slotten kirjoittamassa elämäkerrassa Jari-Matti Latvala – Elämän erikoiskoe ( Otava ).

Latvala, 35, ajoi viime kaudella rallin MM-sarjassa varjojen mailla eikä saanut täksi kaudeksi tallipaikkaa. Toyota-kuskin mielessä pyörivät eritoten vaikea parisuhde ja kiista verottajan kanssa.

Latvala myöntää kirjassa pettäneensä kihlapariaan, mediapersoona Maisa Torppaa. Kirjan mukaan pettäminen oli molemminpuolista. Pari erosi vajaa vuosi sitten, ja lehdistö rummutti hanakasti suhteen viimeisiä käänteitä.

– Parisuhteeni kiinnosti enemmän mediaa kuin urheilu-urani koskaan. Otsikot ahdistivat, sillä halusin vain elää tavallista elämää ja ajaa rallia. Ero oli väistämätön ja jälkikäteen ajateltuna ainoa järkevä ratkaisu, Latvala kertoo.

Verotaakka

Latvalan kiista verottajan kanssa alkoi vuonna 2018. Osapuolet ovat eri mieltä rallikuskin viettämistä päivistä Suomessa. Latvala muutti Monacoon joulukuussa 2008, ja hänestä tuli rajoitetusti verovelvollinen vuonna 2013.

Verottaja vaati Latvalalta viime helmikuussa noin 5,7 miljoonaa euroa vuosien 2014–18 palkoista. Latvala kertoo kirjassa maksaneensa vuoden 2018 verot Suomeen.

Latvala maksoi viime keväänä ulosottoon runsaat 800 000 euroa ja antoi autonsa, kiinteistönsä ja osakesijoituksensa vakuudeksi ulosotolle. Töysäläinen teki huhtikuussa oikaisuvaatimuksen määrätyistä maksuista.

– Asia on käsittelyssä, minkä jälkeen prosessi jatkuu todennäköisesti oikeudessa. Edessä on siis vuosien taistelu. Luulen, että verottaja haluaa tehdä minusta ennakkotapauksen, jota voidaan hyödyntää tulevissa verokiistoissa, Latvala pohtii.

Konkari ilman kirkkainta kruunua

Latvalasta puhuttaessa jää usein unholaan, että hän on MM-rallin historian nuorin kisavoittaja ja eniten osakilpailuja ajanut kuljettaja. Aggressiivisesta ajotyylistään tunnettu Latvala joutui usein keskeytysten uhriksi, usein myös itsestään riippumattomista syistä.

Hän haki apua ajamiseen henkisestä valmennuksesta, mutta MM-titteli jäi uupumaan.

– Raaka nopeus, voitontahto ja täydellinen sitoutuminen rallimaailmaan ovat Jari-Matilla olleet aina. Niistä voittaminen ei ole jäänyt kiinni. Malttia ja tasaisuutta olisi tarvittu, mutta kun niitä ei löytynyt, tuli virheitä, tuumii kollega Mikko Hirvonen, joka jäi urallaan myös ilman maailmanmestaruutta.

Latvala on päättänyt keskittyä yritystoimintaansa kotikulmillaan Tuurissa. Jatkossa ajohaluja on ainakin Historic Rallyn EM-sarjassa, mutta paluu MM-sarjaankaan ei ole täysin poissuljettu.

– Olen ymmärtänyt, että ihmisarvoni ei muutu, vaikka en ole maailmanmestari. Vielä pari vuotta sitten ajattelin toisin. Maailmanmestaruus on tavoiteltava saavutus, mutta ei muuta sitä, millainen olen ihmisenä.