Kärpät katkaisi tappioputkensa Porissa – onnistumiset lämmittivät hyökkääjälupaus Rätyä

Oululaisten ykkössankari oli kaksi maalia tehnyt 17-vuotias hyökkääjälupaus Aatu Räty. Arkistokuva. TIMO HEIKKALA / LEHTIKUVA

Juhani Liuhala / STT

Oulun Kärpät ei ole viime vuosina ollut kovinkaan usein kolmen ottelun tappioputkessa Liigassa. Lauantaina joukkue kuitenkin matkusti Poriin sellaisen taakan kanssa.

Negatiivisen putkensa Kärpät sai vaikeuksien kautta poikki, ja ottelu Porissa päättyi vierasjoukkueelle 4–3.

Oululaisten ykkössankari oli kaksi maalia tehnyt 17-vuotias hyökkääjälupaus Aatu Räty. Hänelle peli oli kauden neljäs ja pisteet olivat kauden ensimmäiset.

– Henkilökohtaisesti oli ihan mahtava pelata ja vauhtia riitti. En ole kauheasti päässyt alkukaudella edes maalipaikoille, joten onnistumiset lämmittävät todella paljon, Räty sanoi.

Tasaisen pelin voittomaalin teki noin kolme minuuttia ennen loppua Ludwig Byström.

– Olemme iso seura ja meillä on tietysti painetta tehdä tulosta ja voittaa otteluita. Marginaalit olivat taas äärimmäisen pienet ja lopussa Ässät olisi voinut voittaa ihan yhtä hyvin kuin mekin. Todella onnellisia voimme olla kolmesta pisteestä, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner mietti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut