Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Futsalmaajoukkue yrittää tehdä jälleen palloiluhistoriaa neljän jyväskyläläisen kanssa – "Voimme venyä vaikka minkälaisiin tekoihin"

KaDyn maajoukkuepelaajia vuonna 2018: Juha-Matti Savolainen pelaa nyt Italiassa, Mikko Kytölä Jyväskylässä, Sergei Korsunov (alhaalla vas.) Torniossa ja Jani Korpela Puolassa. Risto Aalto

Renne Ohtonen

Odotus on ollut piinaavan pitkä.

Suomen futsalmaajoukkue varmisti historiallisen paikkansa MM-jatkokarsinnoissa helmikuun alussa, ja jatkokarsintaotteluiden Serbiaa vastaan piti olla heti huhtikuussa. Toisin kävi, kuten tässä maailmantilanteessa arvata saattoi.

Kaksiosaisen jatkokarsinnan uudet päivämäärät lyötiin vihdoin lukkoon lokakuun alussa. Ensimmäinen kohtaaminen on Serbian kotikentällä Nisissä tulevana perjantai-iltana, ja Suomen kotiottelu pelataan seuraavana tiistaina Vantaalla.

MM-kisapaikka ratkaistaan yhteismaaleilla, ja tasatilanteessa vallitsee jalkapallon puolelta tuttu vierasmaalisääntö.

– Odotan kahta kovaa taistelua. Vaikka häviäisimme avausottelun Serbiassa, uskon, että voimme venyä kotikentällä vaikka minkälaisiin tekoihin, Suomen maajoukkueen kroatialainen päävalmentaja Mićo Martić sanoo.

Suomi ei ole vielä koskaan päässyt lajin arvokisoihin, ja Serbia-otteluita onkin luonnehdittu suomalaisen lajihistorian suurimmiksi. Pääsy Liettuan MM-kisoihin kisaisännän lisäksi yhtenä kuudesta Euroopan maasta olisi valtava temppu kansainvälisesti suositussa lajissa. Kova suoritus on jo pelkkä jatkokarsintapaikkakin, ei sen puoleen.

Eikä menestyminen ole sattumaa, sillä maajoukkue on ollut oikealla tiellä jo useamman vuoden. 2013 Suomen peräsimessä aloittanut Mićo Martić, 56, on luotsannut maajoukkueen muun muassa viiteen peräkkäiseen Pohjoismaiden mestaruuteen. Martić näkee kuitenkin, että merkittävin työ on tehty ruohonjuuritasolla seuroissa.

– Suomessa oli päätetty satsata lajiin enemmän, organisoida toimintaa ja panostaa pieniin asioihin. Kaikki se on mennyt hyvin, mutta tärkeintä on ollut laji-ihmisten intohimo. Mikään ei ole muuttunut järisyttävästi. Olemme lisänneet valmentajakoulutusta ja saaneet uusia ideoita. Tärkeintä on ollut valmentajien ja pelaajien kehittyminen heidän omissa seuroissaan. Minähän vain valitsen parhaat pelaajat, mutta jos he tekevät vääriä asioita seurajoukkueessa, maajoukkue ei voi tehdä sen puolesta mitään.

Maajoukkueen menestys on levittänyt Suomeen Martićin sanoin ”futsalviruksen”.

Kroatialainen Mićo Martić yrittää seuraavana maajoukkueen päävalmentajana tehdä suomalaista palloiluhistoriaa: panoksena on futsalin MM-kisapaikka. Martti Kainulainen

Otteluiden siirtyminen keväältä myöhäiseen syksyyn on ainakin taannut Martićin valmennusryhmälle aikaa tutustua Serbian joukkueeseen, jossa on tapahtunut monenlaista myllerrystä. Pelaajia on tullut ja mennyt, ja osa avainpelaajista on sivussa.

– Tunnemme Serbian joukkueen hyvin. Meillähän on myös ”vakoilijamme”, Martić sanoo ja vilkaisee valmennustiimiinsä kuuluvan serbialaisen maalivahtivalmentajan Dusan Matićin suuntaan.

Suomen joukkueen runko on pysynyt viime vuodet samana, eikä korona-aika ole tuonut ryhmään suuria muutoksia.

– Se on meidän vahvuutemme. Meillä on joukkueena kokemusta hankalista peleistä ja kovista otteluista, mikä on kasvattanut luottamusta. Olemme kilpailukykyinen joukkue, enkä usko, että yksikään joukkue Euroopassa haluaa pelata meitä vastaan – saati olla varma voitosta.

Suomen maajoukkue kokoontui yhteen perjantaina ja lentää Serbiaan avausotteluun torstaina.

– Pidämme yhdet harjoitukset torstaina iltapäivällä ja palaamme Suomeen ottelun jälkeisenä päivänä lauantaina, Martić sanoo

Yhteistä aikaa valmistautumiseen on ollut myös lokakuun pidennetyllä leirillä Eerikkilässä, kun syyskuinen leiritapahtuma jouduttiin perumaan.

Ja kaatui Serbia tai ei, työ ei lopu siihen. Joulukuun alussa Suomi aloittaa EM-karsinnan neljän joukkueen lohkossa, johon kuuluvat Italia, Belgia ja voittaja otteluparista Montenegro–Liettua. Asetelmat lohkoarvontaan paranivat MM-karsintamenestyksen kautta, ja vastustajat ovat Suomelle mieluiset.

– Italia on suosikki, siitä ei ole epäilystä. Meillä on hyvät saumat taistella Belgian, Montenegron ja Liettuan kanssa. Jokainen piste on varmasti tärkeä. Tiedossa ei ole helppoja pelejä meille mutta eikä muillekaan, Mićo Martić sanoo.

Serbia–Suomi perjantaina 6. marraskuuta ja Suomi–Serbia tiistaina 10. marraskuuta. Ottelut pelataan tyhjille katsomoille, mutta Yle televisioi molemmat kohtaamiset.

Futsal

Suomen maajoukkue

Maalivahdit: Kasper Kangas (Akaa Futsal), Antti Koivumäki (GFT, Espoo), Juha-Matti Savolainen (Mantova Calcio a 5, Italia).

Kenttäpelaajat: Panu Autio (GFT), Petri Grönholm (Akaa Futsal), Tero Intala (KaDy, Jyväskylä), Jarmo Junno (Sievi FS), Jani Korpela (BTS Rekord, Puola), Sergei Korsunov (Tornion Palloveikot), Jukka Kytölä (KaDy, Jyväskylä), Mikko Kytölä (KaDy, Jyväskylä), Vesa Lilja (FC Kemi), Lassi Lintula (KaDy, Jyväskylä), Jussi Nyström (Akaa Futsal), Tuukka Pikkarainen (FC Kemi), Iiro Vanha (ToPV), Jaso Oksanen (GFT) ja Taneli Kohonen (FC Kemi).

Muuta: Korsunov ja Vanha joutuivat keskiviikkona 28.10. kymmenen päivän karanteeniin eivätkä ole mukana perjantain ottelussa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut