Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

UWW harkitsee vielä painin MM-kilpailuja – suomalaispainijat olisivat valmiina molskille

Päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela sanoi, että painijoilla on kova hinku kilpamolskille. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

Hannu Ranta / STT

Korona kuristaa urheilua yhä pahoin. Kansainvälinen painiliitto (UWW) päätti myöhään perjantaina siirtää päätöksen painin tämänvuotisista MM-kilpailuista ensi viikkoon. Jos painin MM-kisat toteutuvat, ne järjestetään Serbiassa 12.–20. joulukuuta.

– Painijoillamme on kilpamolskille jo kova hinku, joten myönteistä kisapäätöstä odotamme vesi kielellä, päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela kommentoi.

Maamme painijat ovat vuodattaneet hikeä useilla leireillä.

– Heinäkuun alun jälkeen edustuspainijoillamme on ollut viisi treenileiriä, niistä neljä oli Suomessa ja yksi Liettuassa, Yli-Hannuksela avasi.

Suomen painiliiton toiminnanjohtaja Pertti Vehviläinen on yhä tulisilla hiilillä.

– Olisi se päätös MM-kisojen suhteen saanut jo tulla, jotta tarvittaessa olisimme heti voineet laittaa pyörät vinhasti pyörimään.

Toiminnanjohtaja Vehviläinen sanoo, että jos painijat kokoontuvat MM-kilpailujen merkeissä joulukuiseen Serbiaan, niin Suomi on siellä silloin isolla joukkueella.

– Suomesta on Serbian MM-kisoihin kaavailtu 6–8 "krekon" (kreikkalais-roomalaisen painin) painijaa, kolme vapaapainijaa ja yksi naispainija, Vehviläinen puhui.

"Painissa ollaan tiiviisti lähekkäin"

Suomen painiliiton puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Tuomo Karila sanoo, että korona otetaan painissa vakavasti.

– Mikäli MM-kisat toteutuvat, painijat ovat niissä omassa kuplassaan, maski on painijoilla käytössä muualla paitsi kilpailuissa ja lämmittelyissä. Koronatestit otetaan jo ennen kuin kisakoneeseen noustaan, Karila ruoti suunnitelmaa.

Paini on koronan kannalta riskilaji.

– Painissa ollaan tiiviisti lähekkäin, joten turvaväliajatus on lajin kannalta täysin mahdoton asia toteutettavaksi, Karila muistutti.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut