JYPissä mestaruutta juhlinut Kalle Kaijomaa päättää pitkän pelaajauransa

Kalle Kaijomaa pelasi pitkään JYPissä ja oli mukana voittamassa seuran historian ensimmäistä mestaruutta keväällä 2009. Tiina Mutila

Renne Ohtonen

JYPissä Suomen mestaruuden keväällä 2009 voittanut joensuulaislähtöinen jääkiekkoilija Kalle Kaijomaa, 36, lopettaa mittavan peliuransa. Yli 500 liigaottelua urallaan pelannut puolustaja kertoo, että ajatus uran loppumisesta on muhinut päässä jo jonkun aikaa.

Silti päätös oli vaikea, kuten arvata saattaa. Kaijomaa sanoo, ettei ole kuusivuotiaasta asti oikeastaan tehnyt muuta kuin pelannut jääkiekkoa, mutta nyt oli sopiva ajoitus aloittaa uran jälkeinen elämä.

Jyväskylään perheineen asettunut Kaijomaa sai koulupaikan, ja joulukuussa alkavat rakennusalan perustutkinnon opinnot ammattikoulussa.

– Muutamassa huoneistoremontissa olen ollut aiemmin mukana ja tykännyt hommasta, niin ajattelin, että siitä voisi tulevaisuudessa pitää, Kaijomaa valottaa.

Sen lisäksi Kaijomaan perheeseen syntyi toukokuussa poikavauva. Aiemmin perheessä oli jo nelivuotias tytär.

– Olisin ulkomailla halunnut varmaankin pelata, eikä perhettä voi viedä ihan minne tahansa tässä tilanteessa. Nyt kotona oleminen vauvan kanssa on mukavaa.

Mittavan uran viimeiset kaudet olivat repaleisia. Kaudella 2019–2020 Kaijomaa edusti Mestiksen Tutoa ja unkarilaista Fehérvár AV19 SC:tä. Sen alla oli kolme kautta Saksan pääsarjassa.

– Rupesin vielä keväällä treenaamaan kauden jälkeen ja ajattelin kokeilla löytää vielä porukan. Kun ei punttisalilla päässyt käymään ja tein metsässä jotain jalkakyykkyjä, mietin, että mitähän mie tässä touhuan. Oli koronan takia niin epävarma tilanne ja ajattelin, että vieläköhän sitä jaksaa painaa.

Jyväskylään Kaijomaa saapui jo 17-vuotiaana. Liigauran hän aloitti SaiPassa ja lisäksi Kaijomaa ehti pelata Jukureissa ennen paluutaan JYPiin. JYPissä kohokohdaksi nousi kultakausi 2008–09.

– Se kausi ja mestaruuden jälkeiset kaudet olivat henkilökohtaisestikin parhaita pelivuosiani. Vieläkin pidämme yhteyksiä niiden jätkien kanssa, meillä oli pitkään sama porukka kasassa, hän muistelee.

Liigassa hän edusti myös Tapparaa, Bluesia ja TPS:ää.

Kevään 2012 MM-kisaleiritys ja neljä A-maaottelua ovat jääneet erityisinä mieleen.

– Se on sellainen saavutus, johon en olisi itse koskaan uskonut, Kaijomaa kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut