Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Raitasen askel vie kohti olympiafinaalia – jyväskyläläisjuoksija on koronavuonna kaivannut kansainvälistä harjoitusseuraa

Topi Raitanen tähtää ensi kesänä Tokion olympialaisten 3000 metrin esteiden finaaliin. ”Kahdeksan joukkoon on unelma”. Heikki Löfman

Heikki Löfman

Kotimaisen ja eurooppalaisen kestävyysjuoksun huipulla kiitävä Topi Raitanen katsoo luottavaisena kohti ensi kesän olympia-Tokiota, vaikka koronapandemia on vaikuttanut myös kolmen tonnin esteiden erikoismiehen arkeen ja samalla harjoitteluun.

– Monenlaisia suunnitelmia on ensi kauden osalta tehty. Selkeänä tavoitteena on, että pääsisin lähtemään ulkomaille heti vuodenvaihteen jälkeen. Siellä pääsisin tuttuun kansainväliseen porukkaan treenaamaan ja uskon, että ainakin kevään aikana – toivottavasti jo tammikuussa – sinne pääsenkin, Raitanen kertoo.

Tammikuun mahdollisia leirikohteita on monia: Teneriffa, Etelä-Afrikka, kotimaisemat Jyväskylässä tai Pajulahti, jossa Raitanen leireili alppimajassa marraskuussa.

– Tieteen näkökulmasta alppimaja toimii hyvin. Siellä saa stimuloitua samoja asioita, mitä oikeasti fyysisesti korkealla olemisella. Mutta totta kai on tehokkaampaa olla korkealla, jossa pääsee tekemään enemmän harjoituksia ohuessa ilmanalassa.

– Itse kaipaan kuitenkin eniten kansainvälistä harjoitusseuraa ja sitä esimerkin voimaa, mitä maailmantähdiltä leireillä saa. Koen, että leirit ovat paikkoja, joissa pystyn optimaalisimmin kehittymään. Sen takia ne ovat nyt isosti mielessä.

Osatekijänä Raitasen leirikaipuussa ovat myös kotimaan tunnetusti oikukkaat sääolot.

Tästä eteenpäin sekunnit ovat tiukemmassa joka vuosi.

Topi Raitanen

– Suomeen tulee nyt talvi ja liukkaat kelit. Selvää on, että sulalla maalla ja lämmössä on helpompi tehdä jatkuvasti laadukkaampaa työtä kuin juoksumatolla tai hallissa, tai jos joutuu lipsuttelemaan jalkakäytäviä pitkin.

Raitanen on harjoitellut viime vuodesta lähtien niin sanotulla tupla-vauhtikestävyysharjoittelumetodilla, joka on tuttu erityisesti norjalaisilta Ingebrigtsenin veljeksiltä.

Käytännössä tämä tarkoittaa Raitasen kohdalla sitä, että mies juoksee kahtena päivänä viikossa kaksi erillistä vauhtikestävyysharjoitusta saman päivän aikana. Jos tiivistää, niin kovat päivät ovat nyt aidosti kovia, kevyet kevyitä.

Raitanen kertoi harjoittelustaan hiljattain tarkemmin SUL:n yleisurheilu.fi-sivustolla.

– Viime talvena aloitimme tällä tavalla. Siinä oli paljon alkuongelmia ja väliin tuli pitkiä harjoitustaukoja – sairastumista ja muuta. Mutta muuten homma toimi hyvin, osaan tehdä niitä harjoituksia ja se on hyvä lähtökohta.

Samoja harjoituksia kun toistaa viikosta toiseen, niin niitä oppii kontrolloimaan ja tekemään oikeilla tehoalueilla, mikä on äärimmäisen tärkeää Raitasenkin kohdalla.

– Silloin pystyy tekemään aamuin ja illoin vauhdikkaampia harjoituksia. Urheilijan kokemus näkyy tässä tavassa harjoitella – esimerkiksi minulla tämä ei olisi viisi vuotta sitten vielä toiminut. Tässä tarvitsee tietyn kuntopohjan, että kestää harjoitusta ja osaa tehdä harjoitukset oikein. Jatkuvasti kun tekee samoja harjoituksia, niin rasituksen seuranta on helpompaa, mikä antaa itselle rauhaa välipäiville. Hyvin on malli toiminut – viime kesä näytti, että oikea tyyli valittiin.

Raitanen harjoittelee kolmen viikon sykleissä – kolme viikkoa kovaa ja yksi viikko kevyttä.

– Optimaalisessa tilanteessa vauhdit kehittyvät hieman jakson aikana. Totta kai lopussa pitääkin väsyttää, ja viimeisissä harjoituksissa sitä onkin väsyneempi. Syklin viimeisellä viikolla saadaan taas vietyä tasoja eteenpäin.

Viime kesänä Topi Raitasen upeaa askellusta saatiin ihailla myös Harjulla. Esa Jokinen

Viime kesänä Raitanen teki eräänlaisen Tokion olympiakisojen tai oikeastaan minkä tahansa arvokisojen alkuerä–finaali-simulaation juoksemalla kaksi kovaa kisaa kolmen päivän välein.

Turun Paavo Nurmi Gamesissa Raitanen juoksi voittoon ajalla 8.22,45 ja kolme päivää myöhemmin mies pysäytti digitaalit Monacossa ennätysaikaansa 8.16,57.

– Nuo kisat kertoivat, että perustaso on mennyt eteenpäin. Pystyin kahteen kovaan starttiin arvokisarytmillä, ja vielä matkustus siihen väliin. 2018 ja vielä 2019 huomasi, että en pysty parhaimpaani toisessa kisassa.

– Ja niin se oli vähän nytkin – juoksu oli Turussa parempaa kuin Monacossa, mutta pystyin paremmassa kilpailussa parantamaan aikaa. Turun-juoksussa juostiin vain voitosta ja niin, että jäisi mahdollisimman paljon energiaa Monacoon, jossa pystyin sitten rypistämään uuden ennätyksen tauluun. Se oli tärkeää.

Tärkeää on Raitasen mukaan sekin, että hän pääsisi kilpailemaan ympäri vuoden.

– Se myös rytmittää harjoittelua. Kukaan ei harjoittele tällä minun kaavallani syksystä kevääseen. Väliin pitää tulla tehokkaampia jaksoja, ja sen takia haetaan myös kilpailuja, joista ensimmäinen on edessä varmaankin helmikuun loppuvaiheessa.

Ensi kesän kotimaisista kisoista Raitaselle tärkein on Paavo Nurmi Games kesäkuun alussa.

– Siellä kolmen tonnin esteet ja sitten korkean paikan leirille St. Moritziin, josta operoin toivottavasti Monacon Timanttiliigan kisaan ja muihin kisoihin Keski-Euroopassa. Ennen olympialaisia viimeinen startti tulee olemaan Joensuussa kolmen tonnin kisa 14. heinäkuuta. Siitä suunnataankin sitten viiimeistelyleirille Japaniin.

Tokion heinä-elokuun olympialaisissa Raitasen ensimmäinen tavoite on selkeä – finaalipaikka.

– Finaali on tavoitteena, kahdeksan joukkoon unelma. Lyödään paukut karsintaan ja toivotaan, että tulee itselle sopiva finaalijuoksu.

Muuten Raitanen tähtää kauteen ennätystavoittein. Vielä mies ei kuitenkaan väkisin kurkota Jukka Keskisalon SE-lukemiin 8.10,67.

– Pienin askelin mennään, ja tästä eteenpäin sekunnit ovat tiukemmassa joka vuosi. En kuitenkaan näe, että Monacon-ennätyskisa olisi ollut nappijuoksu tai täysi kunnon ulosmittaus. Pari sekuntia ennätyksestä pois ja sitten Tokiossa taistellaan finaalissa hyvistä sijoituksista. Siinä tavoitteet tähän kauteen.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut