Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Nuoret Leijonat aloitti jääkiekon MM-kisat voitokkaasti – koronatartunnoista kärsinyt Saksa kaatui luvuin 5–3

Kasper Puutio, Mikko Kokkonen, Henri Nikkanen ja Mikael Pyyhtiä tuulettivat Suomen maalia. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva, Petteri Ikonen / STT

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue sai toivotun tuloksen MM-kilpailujen avausottelusta, mutta lauantain vastaisen yön 5–3-voitto Saksasta jätti myös parannettavaa.

– Mielestäni nämä olivat todella halpoja maaleja, mutta tämä on ensimmäinen peli, Suomen ykköspuolustaja Ville Heinola (0+1) viittasi kisasivuilla takaiskuihin.

– Meillä on paljon opittavaa tästä, ja meidän täytyy olla parempia seuraavalla kerralla.

Suomen pelaajarunko oli arvokilpailutasolla kasassa jo toissa keväänä, kun 2001-ikäluokka taapersi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Ruotsissa. Suomi hävisi alkusarjassa viimeistä vaille kaikki ottelunsa ja hävisi myös puolivälieränsä.

Edmontonissa Heinola, Anton Lundel, Aku Räty, Mikko Kokkonen ja kumppanit saivat nopeasti helpottavan avausvoiton.

Lundell osui jo neljännellä minuutilla, ja Rätykin ehti maalintekoon ensimmäisessä erässä.

– En ollut ainoa, joka näki irtokiekon, mutta pääsin siihen ensimmäisenä, Räty kommentoi 12 sekuntia ennen erätaukoa syntynyttä maaliaan.

Stützle tahditti Saksan nousuaikeita

Toisen erän alussa Mikael Pyyhtiä ohjasi Kokkosen ja Rädyn esityön jälkeen 3–0-maalin, mutta ote lipesi pian. Saksa nousi Samuel Duben ja NHL:n kolmosvaraus Tim Stützlen (1+1) täysosumilla 2–3:een.

Saksan valmistautumisjakso oli vaikea koronavirustartuntojen vuoksi, eikä joukkue pelannut yhtään harjoitusottelua. MM-avaukseen päävalmentaja Tobias Abstreiter sai jalkeille yhdeksän hyökkääjää, viisi puolustajaa ja kaksi maalivahtia, joten vajausta oli kentällinen.

– Olen todella ylpeä joukkueemme yrittämisestä. Pelaajat todella näyttivät luonnetta ja uskomatonta malttia. Alussa näytti luonnollisesti siltä, että he olivat pikkuisen ruosteessa, mutta he tulivat todella hyvin mukaan peliin.

Suomi katkaisi Saksan nousun Topi Niemelän (1+1) ja Henri Nikkasen (1+1) pikamaaleilla. Päätöserässä Florian Elias (1+1) säikäytti 3–5-kavennuksella, mutta maalivahti Kari Piiroista (19 torjuntaa) ei enää yllätetty. Saksan Arno Tiefensee venyi kiekon eteen 45 kertaa.

Nuoret Leijonat jatkaa pelejään sunnuntai-iltana, jolloin vastassa on Sveitsi.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut