Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

West Bromwich pakotti sarjakärki Liverpoolin tasapeliin – West Ham nousi kahdesti tasoihin ja lopulta pisteeseen

Jalkapallon Englannin Valioliigan puolustava mestari ja kärkijoukkue Liverpool oli jo ottamassa neljättä voittoaan viiteen viime liigapeliin, mutta Anfieldilla vieraillut West Bromwich oli kuitenkin loppuun saakka sinnikäs. Tuloksena sarjassa viimeistä edellisenä jumittavalle WBA:lle oli maukas 1–1-tasapeli.

Liverpoolin vei johtoon 12. minuutilla Sadio Mane, ja WBA:n tasoituksen teki 82. minuutilla Semi Ajayi. Liverpoolin tappiottomien pelien putki venyi 11 otteluun, ja sillä on kolmen pisteen etumatka sarjassa toisena olevaan paikallisviholliseen Evertoniin.

Vain kerran tällä kaudella voittanut West Bromwich on kahdeksassa pisteessä, eroa putoamisviivan yläpuolella oleviin Burnleyhin ja Brightoniin on viisi pistettä.

– On melkoinen haaste kohdata koko ajan kymmentä miestä. On vaikea luoda peliä. Mutta se on sanottava, että West Brom hoiti leiviskänsä ja ansaitsi pisteen, koska emme viimeistelleet peliä, Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp murahteli BBC:n mukaan Sky Sportsille viitaten Poolin kohtaloon kohdata tiukkaakin tiukemmin puolustavia joukkueita.

– Meidän olisi pitänyt suoriutua paremmin, tiedämme sen.

WBA:n hiljattain hoitoonsa ottanut veteraaniluotsi Sam Allardyce oli luonnollisesti paremmalla tuulella kuin Liverpool-kollegansa.

– Mahtavaa. Laatujoukkuetta ja kotonaan mahtavaa porukkaa vastaan puolustamista piisaa, ja turhautimme Liverpoolia niin paljon kuin vain pystyimme. Saimme mukaamme arvokkaan pisteen, Allardyce totesi BBC:lle.

West Ham nousi kahdesti tappioasemasta

Valioliigan keskivaiheilla majaileva West Ham vältti kitkerän kotitappion, kun se nousi kahdesti maalin takaa tasoihin lukemiin 2–2 päättyneessä ottelussa Brightonia vastaan. Brighton on sarjassa sijalla 16, mutta eroa putoamisviivaan on vain kaksi pistettä.

Neal Maupay vei vierasjoukkue Brightonin johtoon avauspuoliajan loppuhetkillä, mutta Hammers-nuorukainen Ben Johnson tasoitti pelin edustusjoukkueuransa ensimmäisellä maalilla. Kapteeni Lewis Dunk iski 70. minuutilla Brightonin jälleen voittoon kiinni, mutta Brightonin tuttu ongelma eli erikoistilanteet maksoivat jälleen joukkueelle Tomas Soucekin puskiessa 2–2-loppuluvut 82. minuutilla.

Hylätty tasoitusmaali puhutti

Sarjanousija Leeds pysyi turvallisen kaukana jalkapallon Englannin Valioliigan putoamistaistosta, kun se kaatoi sunnuntain varhaispelissä Burnleyn 1–0. Ottelun ainokaisen viimeisteli rangaistuspotkusta Patrick Bamford jo pelin 5. minuutilla. Maali oli Bamfordille jo kauden kymmenes.

Viimeisellä säilyjän paikalla keikkuva Burnley oli välttänyt tappion neljässä edellisessä pelissään. Tappiottoman putken jatkaminen oli nytkin aihiossa, mutta Ashley Barnesin komea tasoitusmaali hylättiin erotuomari Robert Jonesin vihellettyä pilliinsä ennen osumaa. Tuomarin näkemyksen mukaan Leeds-vahti Illan Meslieriä oli rikottu tilanteessa, vaikka Burnleyn ja monen muunkin mielestä Meslier oli itse tilanteessa se rikkovampi osapuoli.

– Joskus 1–0-voitoissa on raastettava täysillä loppuun asti, ja niin oli nytkin. Ja jos emme olisi sitä tehneet, emme olisi saaneet kolmea pistettä, Bamford totesi tyytyväisenä BBC:lle .

Tasoitushylkäystä Leedsin maalinsylkijä kommentoi diplomaattisesti.

– Pelissä oli paljon rikkeitä, jotka olisi voitu tuomita miten päin tahansa. Erotuomari hoiti mielestäni hommansa läpi pelin.

Valioliigassa pelataan tänään vielä ottelut Liverpool–West Bromwich ja Wolverhampton–Tottenham.