Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Teemu Pukille kauden 11. maali, Norwichille tasapeli

Teemu Pukin maali syntyi rangaistuspotkusta pelin 75. minuutilla. Arkistokuva. AFP / LEHTIKUVA

STT

Hyökkääjä Teemu Pukki myönsi, että Norwich olisi voinut käyttää myöhään tiistaina tekopaikkansa paremmin ja voittaa QPR:n. Nyt tuloksena oli 1–1-kotitasapeli jalkapallon Englannin mestaruussarjassa.

Pukki laukoi Norwichin maalin 75. minuutilla rangaistuspotkusta. Pukki on tehnyt tällä kaudella mestaruussarjassa 11 maalia.

– Taistelimme paljon päästäksemme johtoon ja tietenkin olemme pettyneitä, että lopputuloksena oli tasapeli, Pukki sanoi Norwichin kotisivuilla .

Norwichia kismitti, että joukkue sai vain yhden rangaistuspotkun.

– Pelin aikana tuntui, että rangaistuspotkuja olisi voinut olla pari lisää, mutta on vaikea sanoa, kun en ole nähnyt tilanteita uusintoina, Pukki tiivisti heti ottelun jälkeen.

QPR:n 84. minuutin tasoitus syntyi rangaistuspotkusta, jonka viimeisteli Bright Osayi-Samuel. Pukki pelasi koko ottelun, samoin QPR:n suomalaispuolustaja Nicholas Hämäläinen.

Yhteensä 44 pistettä kerännyt Norwich johtaa sarjaa viiden pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Swanseaan.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut