Miesten futsalmaajoukkue lähtee EM-karsintoihin uusin voimin – "Tarjolla on isompaa roolia"

Suomen kapteeniksi noussut Mikko Kytölä (vas.) pitää puolustusta joukkueen selkärankana. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

"Uusilla kasvoilla uusiin arvokisakarsintoihin" voisi olla Suomen miesten futsalmaajoukkueen kevään motto. Suomi aloittaa EM-karsinnat ensi torstaina vieraissa Belgiaa vastaan. Suomen edellisestä karsintasavotasta on kulunut vasta puolitoista kuukautta.

MM-karsinnat päättyivät viime vuonna ratkaisevassa jatkokarsinnassa karvaaseen tappioon Serbialle. Pettymys on jäänyt taakse, katse on eteenpäin. Samassa EM-karsintalohkossa pelaavat Suomen ja Belgian lisäksi Italia ja Montenegro.

– Vaikea lohko, mutta tällä tasolla ei ole helppoja lohkoja. Pystymme taistelemaan voitosta, jos puolustuspelimme toimii, Suomen maajoukkueen kroatialainen päävalmentaja Mico Martic kertoi maanantaina Palloliiton virtuaali-infossa.

Myös Suomen kapteeniksi noussut Mikko Kytölä pitää puolustusta joukkueen selkärankana.

– Joukkueen perusinstrumentti on hyvä, kirurginen puolustuspeli. Hyökkäyksen tunnusmerkki taas on suoraviivaisuus, Kytölä kuvaili.

Suomi kohtaa kahden ja puolen kuukauden, yhteensä kuuden EM-karsintapelin rupeamassa alkajaisiksi Liegessä Belgian ja 2. helmikuuta Pratossa Italian. Ensimmäinen kotiottelu pelataan maaliskuun alussa Vantaalla Italiaa vastaan.

Murrosvaiheessa isoa roolia tarjolla

Mikko Kytölä korvaa kapteenina maajoukkueen pitkäaikaisen kipparin Panu Aution, joka pohtii pelaajauransa jatkoa.

Poissa ainakin EM-karsintojen avauspeleistä on loukkaantumisen vuoksi myös ensimmäinen suomalaispelaaja Italian Serie A:ssa, Jukka Kytölä. Niin ikään sivussa ovat Antti Teittinen ja Miika Hosio.

Uudempia kasvoja maajoukkueessa ovat jyväskyläläisen Liikunnan Riemun Olli Pöyliö, Haukiputaan Pallon/FC Kemin Taneli Kohonen ja valkeakoskelaisen Mad Maxin Mikko Heritty.

– Tämä on tavallaan murrosvaihetta. Kun ikonisia hahmoja on pois, uusille pelaajille on tarjolla isompaa roolia, Mikko Kytölä arvioi.

Päävalmentaja Martic on samalla kannalla.

– Uudet pelaajat tuovat joukkueeseen uusia juttuja. Olemme maajoukkueessa avoimia nuorille pelaajille, Martic muistutti.

Suomi matkustaa charter-lennolla Belgiaan tiistaina. Joukkueella on koronaa varten käytössä kaikki keinot.

– Olemme totaalisessa koronakuplassa. Uefan (Euroopan jalkapalloliitto) koronamääräysten mukaan mennään, kapteeni Kytölä päätti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut