Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kohtaa maaottelussa Viron 4. kesäkuuta, kertoo Palloliitto . Ottelu on Huuhkajien viimeinen ennen 11. kesäkuuta alkavia EM-kisoja.
Suomen ja Viron välinen ottelu pelataan Suomessa. Paikka ja kellonaika varmistuvat myöhemmin.
Huuhkajien seuraava ottelurypäs on maaliskuun lopulla, kun joukkue aloittaa MM-karsinnat ja pelaa maaottelun Sveitsiä vastaan. Suomi aloittaa karsinnat kohtaamalla Bosnia-Hertsegovinan Olympiastadionilla 24. maaliskuuta ja Ukrainan vieraskentällä 28. maaliskuuta. Sveitsi-maaottelu on vuorossa maaliskuun viimeisenä päivänä.
Huuhkajien on määrä pelata historian ensimmäinen EM-kisaottelunsa kesäkuun 12. päivä, kun se kohtaa Kööpenhaminassa Tanskan. Kisojen alkuun on keskiviikkona aikaa sata päivää, mutta järjestelyjen kannalta ilmassa on runsaasti kysymyksiä.
Kisat on tarkoitus järjestää 12 eri kaupungissa ympäri Eurooppaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Euroopan jalkapalloliitto Uefa on antanut isäntäkaupungeille huhtikuun alkuun asti aikaa kertoa, pystyvätkö ne ottamaan otteluihin katsojia.
Viime viikkoina tiedotusvälineissä on pyörinyt huhuja siitä, että kisojen välierä- ja finaalimaa Britannia voisi ottaa vastuun koko kisojen järjestämisestä. Pääministeri Boris Johnsonin edustaja tyrmäsi kuitenkin väitteen viime viikolla "pelkkänä spekulaationa".