Tokion olympialaisiin valittu purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirén karsiutui RS:X-luokan MM-kisojen mitalilähdöistä Espanjassa. Petäjä-Sirén on Cadizissa 14. sijalla ennen kisojen päätöspäivää, ja mitaleista purjehtivat kisan kymmenen parasta.
– Minulla oli upea avaus tälle päivälle, kun olin toisena ylämerkillä, mutta sitten kaaduin jäätyäni kiinni poijuun. En loukannut itseäni, mutta tipuin kymmenisen sijaa, Petäjä-Sirén kertasi maanantain lähtöjä purjehdusmaajoukkueen Facebook -sivuilla.
Hän arvioi, että pääsy kymmenen parhaan joukkoon oli pienestä kiinni. Petäjä-Sirén yrittää nostaa sijoitustaan tiistaina yhdessä lähdössä, vaikka ei koekaan olevansa parhaimmillaan.
– Harmittaa, ettei kroppa toimi ihan odotetulla tavalla, Petäjä-Sirén arvioi.