Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Poliisi sai viiltohaavan kasvoihin Old Traffordilla – ottelun siirtänyt protesti tutkintaan

Ottelu peruttiin poliisin, liigajohdon ja joukkueiden yhteisellä päätöksellä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Manchesterin alueen poliisi on aloittanut tutkinnan sunnuntaisista kohutapahtumista jalkapallon Englannin Valioliigan Manchester Unitedin Old Trafford -stadionilla. Yhdysvaltalaisomistusta vastustavat fanit onnistuivat tunkeutumaan pelikentälle, ja ManU–Liverpool-ottelu jouduttiin siirtämään.

Stadionin ulkopuolella tapahtuneissa fanien ja poliisin yhteenotoissa loukkaantui kaksi poliisia, joista toisen "kimppuun hyökättiin pullo aseena ja joka sai huomattavan viillon kasvoihinsa", kertoi Suur-Manchesterin poliisi maanantaina. Viillon saanut poliisi tarvitsi kiireellistä hoitoa sairaalassa.

Ottelu peruttiin poliisin, liigajohdon ja joukkueiden yhteisellä päätöksellä. Valioliigan mukaan ottelun uusi pelipäivä päätetään myöhemmin.

Yhdysvaltalaisomistus on ärsyttänyt ManU-kannattajia pitkään, ja nyt tunteita kuohuttaa Unitedin taannoinen ilmoitus suurseurojen Superliigasta.

ManU vetäytyi muiden englantilaisseurojen tavoin nopeasti hankkeesta, joka herätti kiivasta arvostelua ja on ainakin toistaiseksi kuopattu.

– Fanimme suhtautuvat Manchester Unitediin intohimoisesti, ja tunnustamme täysin heidän oikeutensa mielipiteidensä ilmaisuun ja rauhanomaiseen protestiin, Unitedin johto kommentoi sunnuntain tapahtumia.

– On kuitenkin valitettavaa, että mielenilmauksilla on häiritty joukkuetta sekä saatettu muut kannattajat ja poliisi vaaraan.

Anteeksipyyntö ei riitä

Sekä United että Liverpool ovat tiettävästi olleet kantavia voimia Superliiga-suunnitelman taustalla. ManUn seurajohto pyysi ratkaisua nöyrästi anteeksi samalla, kun seura ilmoitti vetäytyvänsä hankkeesta.

Seuran hallituksen jäsenen Joel Glazerin anteeksipyyntö ei kuitenkaan lepyttänyt faneja, joita ärsyttää seuran omistajilleen maksamat mittavat osingot ja lainojen korot.

ManU voitti Valioliigan mestaruuden viimeksi 2013, kun edustusjoukkue oli vielä legendaarisen valmentajan Alex Fergusonin komennossa. Osa faneista syyttää toivottua huonommasta menestyksestä omistajia ja heihin liittyen seuran rahankäyttöä.

Unitedin entisen kapteenin Gary Nevillen mielestä kyse on liigaseurojen yhteisestä ongelmasta.

– On kyse fanien valtavasta tyytymättömyydestä, eikä kyse ole vain Manchester Unitedista. Fanit ovat mielestäni ilmaisseet koko maassa, ettei entinen meno voi enää jatkua, Neville kommentoi tapausta Sky Sportsilla.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut