Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Hulkko, Kivirinta ja Liukkonen lisäsivät suomalaisjännitystä EM-uintien päätöspäivään

Ari-Pekka Liukkonen oli jo aiemmin tänä vuonna alittanut Tokion olympialaisten A-rajan. AFP / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisuimarit Ida Hulkko, Veera Kivirinta ja Ari-Pekka Liukkonen esiintyivät edukseen pitkän radan EM-uintien toiseksi viimeisenä päivänä lauantaina. Liukkonen eteni kuudentena jatkoon miesten 50 metrin vapaauinnin alkueristä (21,99) ja ylsi illan välierissä kolmanneksi. Liukkonen (21,72) oli välieränsä toiseksi nopein Ranskan Florent Manaudoun (21,67) jälkeen.

– Ajatus oli se, että kun oli Manadou vieressä, niin pysyy siinä mukana ja saa tehtyä hyvän maaliintulon, niin sillä pitäisi kahdeksan parhaan joukkoon selvitä. Oli tosi hyväntuntuinen uinti. Samanlaista hyvää tekemistä, mitä nyt on ollut Jyväskylän, Tukholman ja Helsingin kisat, suomalainen kertoi Uimaliiton Twitterissä .

Kreikan Kristian Gkolomeev piti välierien parasta vauhtia ja ui ajan 21,60. Liukkonen pyrkii sunnuntaina vielä kovempaan vauhtiin, mitä häneltä nähtiin lauantaina.

– Täytyy vielä katsoa tuo uinti, että löytyykö sieltä jotain selkeämpää kehityskohtaa. 50 metrin vapaauinti se on enemmänkin sitä, että välttää isommat virheet. Totta kai sitä haluaa parantaa, ja varmasti tulee tosi kovatasoinen kisa. Todennäköisesti taso nousee finaaliin.

Veeran kanssa hauskaa

Naisten 50 metrin rintauinnin välierissä nähtiin kaksinverroin suomalaisväriä, eikä määrä vähentynyt sunnuntain finaaliin. Hulkko ui ajan 30,39 ja Kivirinta 30,76.

– Teknillisesti oli huonompaa kuin aamulla. Lähdin vähän sohimaan. Huomiseen jäi vielä paljonkin annettavaa. Pitää lähteä tekemään sitä omaa juttua. Nyt auttaa, kun Veera on myös mukana niin päästään pitämään hauskaa ja sillä päästään parhaimpiin tuloksiin, alkuerissä ajan 30,40 uinut Hulkko suunnitteli lauantaina.

Suomalaiset kauhoivat Italian Benedetta Pilaton tahdittamassa välierässä. Hän ui maailmanennätykseksi 29,30. Hulkko oli erän kolmas ja Kivirinta ennätyksellään neljäs.

– Oli se paljon parempi uinti kuin aamulla (30,95). Tuntui, että startissa vielä jäin. Vähän pelotti katsoa sinne taululle, mutta katsoin sinne ja neljäs. Tuntui kyllä hyvälle. Hienoa, että pääsee finaalissa yrittämään vielä uudestaan. Siinä lähdetään fiilistelemään, Kivirinta tuumi.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut