Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huuhkajat viimeistelee valintojaan Ruotsi-ottelulla: "Nyt pitää saada vastauksia"

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa ensimmäisen EM-lopputurnauksensa kahden viikon päästä Kööpenhaminassa Tanskaa vastaan. Viimeistä edellisessä EM-valmistelupelissä vastaan asettuu tänään Ruotsi, ja joukkue etsii ja antaa vastauksia päävalmentaja Markku Kanervaa vielä mietityttäviin kysymyksiin. Ottelu Solnassa alkaa kello 19 Suomen aikaa.

Suomi kohtaa ensi perjantaina EM-kenraaliharjoituksessaan Viron Helsingin Olympiastadionilla, mutta sitä ennen jännitetään tiistaina, kun Kanerva kertoo historiaa tekevät 26 pelaajaa eli lopullisen EM-joukkueensa.

– Nyt pitää saada vastauksia tiettyjen pelaajien osalta, ennen kuin teen lopulliset valinnat. Nyt on myös vielä hyvä vähän kokeilla tiettyjä taktisia variaatioita. Mutta vaikka tässä on tarkoitus nähdä pelaajia, niin tavoite on myös pärjätä ja tavoitella voittoa, Kanerva pohjusti ottelun aattona.

Sparvia seurataan - ja joukkue tekee jälleen kaikkensa yhdessä

Yksi mielenkiintoisimmista nähtävistä on Huuhkajien kapteeni Tim Sparv, jonka tilannetta polvioperaation ja kuntoutusjakson jälkeen katsotaan varmasti tarkalla silmällä.

Sparvin valintaa ei Solnan esiintyminen uhanne, sen verran tärkeä palanen hän joukkueessa on. Mutta monelle muulle lauantaina kentällä nähtävälle pelaajalle tilanne on raaempi: EM-paikka vai ei, siinäpä kysymys.

Moinen aprikointi ei kuitenkaan joukkueessa korostu. Puolustaja Nikolai Alhon mukaan Huuhkajien ydinteema, se mikä on jo näin pitkälle kantanut, eli yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -johtotähti loistaa päällimmäisenä. Jälleen.

– Totta kai (EM-paikka) on jokaisen unelma, mutta tiedämme, että tuota on turha ylimiettiä. Tärkeintä on vain tehdä se oma duuni hyvin, Alho pohti perjantaina.

– Tämän leirin aa ja oo on ollut se, millä eväillä pystymme voittamaan ja se (joukkueen) omien juttujen hiominen. Mutta onhan tämä hyvä testi.

Laji kuin laji - Ruotsi on voitettava

Ruotsikin on kokeilumielellä liikkeellä, sillä Kanervan tavoin myös sinikeltaisten valmentajalta Janne Anderssonilta uupuu liuta vielä sivussa olevia laatumiehiä. Andersson kertoi odottavansa mukavan hauskaa ottelua.

– Toivottavasti viihdyttävä ottelu tulee, mutta uskon, että kyllä siinä tosissaan voitosta pelataan. Ei mennä neppailemaan. Maaottelu ja ennen kaikkea Ruotsia vastaan, se sytyttää minun lisäkseni pelaajat. Kyllä me aina halutaan Ruotsi voittaa, lajissa kuin lajissa, Kanerva myhäili kollegan ennakko-odotuksista.

Oma A-maajoukkuepelaajaura ei Kanervalle voittoa Ruotsista tuonut.

– Pari tappiota muistan. Mutta nyt meillä on paremmat pelaajat, mahdollisuus voittaa Ruotsi on parempi, Kanerva naurahti.

Viro-peliin ei avata lipunmyyntiä

Olympiastadionilla 4.6. pelattavaan Viro-otteluun ei päästä avaamaan lipunmyyntiä, kertoo Palloliitto nettisivuillaan .

Palloliitto perustelee päätöstä sillä, että katsojia ei voida ottaa enempää mitä keväällä 2020 alun perin pelattavaksi suunniteltuun otteluun on myyty lippuja.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti 28. toukokuuta valmistelevansa ensi viikoksi uusia päätöksiä, joiden mukaan rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää suurempiakin kokoontumisia, jos tilassa on käytettävissä useita katsomolohkoja. Kussakin lohkossa saisi olla enintään 50 henkilöä. Avin mahdollinen päätös tarkoittaa, että ennakkoarvion mukaan Olympiastadionilla voisi ensi perjantaina olla noin 1 200 katsojaa.

Palloliitto ilmoitti olevansa yhteydessä kaikkiin Viro-otteluun ottelulippuja jo ostaneisiin.