Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Mercedeksen Bakun kisasta pannukakku – Bottaksella huonoin viikonloppu miesmuistiin, Hamilton huitoi "taikanapista" jarrut pois

Bakun dramaattisen kilpailun voittoa juhli lopulta Red Bullin Sergio Perez (keskellä). AFP / LEHTIKUVA

Antti Salmensaari, Luis Vasconcelos / STT

Formula ykkösten MM-sarjan kärkitallit menettivät vuoron perään mahdollisuutensa jättipottiin, kun Bakun gp venyi sunnuntaina yli kaksituntiseksi. Ensimmäistä voittoaan Red Bullin ajohaalarissa juhli meksikolainen Sergio Perez.

Red Bull oli ajamassa 30 kierroksen ajan kaksoisvoittoon, kunnes MM-sarjan kärjen Max Verstappenin auton rengas räjähti viisi kierrosta ennen maalia ja hollantilainen ajautui seinään. Kilpailu oli parikymmentä minuuttia täysin keskeytyneenä.

Uusintalähtöön kakkosruudusta porhaltaneelle Mercedeksen Lewis Hamiltonille MM-sarjan johtopaikan ottamiseen olisi riittänyt turvallinen ajo ruutulipulle. Yliaggressiivisesti ajanut Hamilton ohitti Perezin uusintastartin kiihdytyksessä, mutta ei saanut autoaan pysähtymään mutkaan.

– Vetää aika nöyräksi. Huitaisin nappia, jolla säädetään jarruja, ja sitten menin enää vain suoraan. Minulla ei ollut aavistustakaan, että painoin "taikanappia", 15:nneksi pudonnut Hamilton sanoi AFP:lle.

Räikköselle ensimmäinen piste

Verstappenin lisäksi myöskään Aston Martinin Lance Strollin auton renkaat eivät kestäneet rasitusta. Stroll ajautui rengasrikon takia radan reunakaiteisiin 30. kierroksella. Se oli viimeinen niitti Mercedeksen Valtteri Bottaksen surkealle kilpailulle. Kymmenennestä ruudusta lähtenyt Bottas jumitti 30 kierrosta McLarenin Lando Norrisin takana ja menetti ensimmäisessä uusintalähdössä neljä sijaa. Bottas oli maalissa 12:s.

– En muista tällaista viikonloppua. Välillä on ollut huonoja jaksoja, mutta vauhti on aina löytynyt. Nyt en ymmärrä, mikä meni pieleen. Tämä ei ole normaalia, ja tämä pitää oppia ymmärtämään ennen Ranskan kisaa, Bottas ihmetteli huonoa kisaviikonloppua.

Alfa Romeon Kimi Räikkösen taktiikka ajaa muita pidempään ennen ensimmäistä varikkopysähdystä oli osoittautumassa jo vääräksi, mutta kisan tapahtumat pelastivat Räikkösen. Konkari kipusi uusintalähdöissä sijoja ja kohensi 14:nnen lähtöruutunsa lopputuloksissa 10:nneksi. MM-piste on Räikkösen kauden ensimmäinen.

– Hektistä toista uusintalähtöä lukuunottamatta kisassa ei tapahtunut paljoa. Renkaat toimivat hyvin, mutta täällä oli jopa yllättävän vaikea ohittaa. Otamme pisteen, ja toivottavasti seuraava kisa sujuu paremmin, Räikkönen sanoi.

Vettel päivän paras kuljettaja

Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel sijoittui kilpailussa komeasti toiseksi. Saksalainen lähti kisaan vasta 11:nnestä ruudusta. Kolmas oli AlphaTaurin Pierre Gasly.

Ensi viikonloppuna formula ykkösten MM-sarja on tauolla, mutta sen jälkeen alkaa kolmen viikon raju rutistus. Ranskan gp ajetaan 20. kesäkuuta, jonka jälkeen ajetaan vielä Itävallassa kaksi kisaviikonloppua putkeen ilman lepoviikkoja.

Verstappen johtaa MM-sarjaa neljän pisteen erolla ennen Hamiltonia.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut